Hauskaa joulua ja hajujen täyteistä uutta vuotta 2012!
keskiviikko 28. joulukuuta 2011
sunnuntai 18. joulukuuta 2011
Seropin rotumääritelmä
Ihmiseni löysi nettiä kaivellessaan tällaisen, ja nauroi kovasti:
Yleisvaikutelma:
Yleisesti koiran tulisi näyttää koiralta, ainakin pääpiirteittäin. Joskus sekarotuinen koira voi muistuttaa myös jotakin muuta eläintä, mutta jos sekarotuisesta koirasta kuitenkin näkee, että se ON koira, niin se riittää.
Luonne:
No sitä saa olla vähän, tai paljon.
Pää:
Sekarotuisella tulisi olla pää, etupää, sekä takapää. Tämä helpottaa ruoan kulkua elimistössä huomattavasti.Etupään tulisi sijaita edessä ja takapään takana. Pään sijoitus on loistava mikäli se sijoittuu etupäähän.
Kuono:
Kuono on sekarotuisella koiralla koiran päässä kiinni. Kuonon tulisi olla sen mallinen ja kokoinen, että se mahtuu ruokakippoon. Mikäli ei mahdu, kannattaa ostaa vähän isompi kippo.
Posket:
Niitä tulisi olla kaksi. Yksi kuonon kummallakin puolella. Poskien olemassaolo vähentää kuolan tippumista maahan ja ihmisten päälle, mutta ei välttämättä silti kokonaan estä sitä.
Hampaat:
Niiden kuuluu sijaita koiran suussa. Jos koira kykenee syömään, on hampaita riittävästi ja niiden sijainti on hyvä. Hampaita ei saisi käyttää huonekalujen puremiseen ja repimiseen. Jos edellämainitulla tavalla kuitenkin pääsee tapahtumaan, ei se hylkäävä virhe ole.
Kieli:
Kielen tulisi olla sen kokoinen, että kun kuonon laittaa kiinni, kieli mahtuu suuhun, eikä jää hampaidenväliin, roikkumaan ulkopuolelle. Tämä siksi, että hampaiden väliin jäävä kieli saattaa aiheuttaa kipua. Kielen pitäisi olla kuitenkin riittävän pitkä, jotta sillä saa juotua vettä.
Silmät:
Jos sekarotuisella koiralla on silmät, niin sen on helpompi katsella kaikkea. Tästä syystä olisi hyvä, jos koiralla silmätkin olisi.
Korvat:
Korvia tulisi sekarotuisella koiralla olla kaksi, mutta jos toinen niistä puuttuu, niin ei se kyllä haittaa. Yhdelläkin korvalla kuulee todella hyvin. Sekarotuisen koiran kuulo on välillä muutoinkin aika valikoiva, joten käytännössä sen toisen korvan puuttuminen ei haittaa yhtään. Tosin jos on vain se yksi korva ja se päättää kuulla valikoivasti, niin silloin saattaa omistaja toivoa, että se toinenkin korva koiralla olisi.
Nenä:
No nenää taas sekarotuinen koira tarvitsee aika paljon. Nenän pitäisi olla kuonon kärjessä, mutta voi se vähän siinä sivullakin olla.
Kaula:
Kaulan sijoitus mielellään pään ja rungon välissä, siellä etupäässä, josta jo mainittiinkin. Kaulassa kuuluu olla panta (valjaatkin tosin hyväksytään) kun ollaan lenkillä.
Runko:
Se on aika tärkeä, koska siihen kiinnittyy kaula, jalat ja häntä. Eli se ei saa puuttua.
Jalat:
4 jalkaa tulisi olla, tosin kuvista ollaan ihan nähty 3-jalkaisiakin sekarotuisia, joten kyllä me nekin hyväksytään. Jalkojen ei tulisi kuitenkaan olla niin lyhyet, että rintakehä laahaa maata koiran kävellessä.
Tassut:
Riittää, että tassuissa on muutama varvas ja kynsi. Näiden avulla koiran on helpompi kaivaa, joten niitä pitäisi muutama olla.
Häntä:
Hännän pituus 1cm-100cm, koska pennuilla on ihan lyhyt häntä ja isoilla aikuisilla voi olla todella pitkä häntä. Suotavaa olisi, ettei hännän pituus ylitä 100cm, koska silloin koira voi kompastua siihen. Mikäli koiran häntä on yli 100cm, sekin hyväksytään, jos koira sitten ihan oikeasti ei siihen kompastu.
Karvapeite:
Kuten nimi kertoo, tulisi sekarotuisella koiralla olla karvaa, joka peittää. Karvaa tulisi olla mielellään jokapuolella. Ei haittaa, jos sitä on esim hännässä enemmän, kuin päässä. Silmien edessä sitä ei tulisi olla kamalasti, jotta koiran olisi helpompi nähdä eteensä. Tosin tähän on kyllä muutama juju tiedossa. Nimittäin ne karvat silmiltä voi joko sitoa pompulalla, tai leikata lyhyemmiksi.
Liikkeet:
Juoksu ja kävely (kävelykään ei pakollinen) riittää.
Hyylkäävät virheet:
Jos koiralta puuttuu se runko, jonka kerrottiin tuolla aiemmin olevan todella tärkeä. Tai jos koiran isi ja äiti on samanrotusia.
http://www.esseropit.net/index.php?option=com_content&view=section&id=17&Itemid=46
(Copyright © Daniela Lundén)
Yleisvaikutelma:
Yleisesti koiran tulisi näyttää koiralta, ainakin pääpiirteittäin. Joskus sekarotuinen koira voi muistuttaa myös jotakin muuta eläintä, mutta jos sekarotuisesta koirasta kuitenkin näkee, että se ON koira, niin se riittää.
Luonne:
No sitä saa olla vähän, tai paljon.
Pää:
Sekarotuisella tulisi olla pää, etupää, sekä takapää. Tämä helpottaa ruoan kulkua elimistössä huomattavasti.Etupään tulisi sijaita edessä ja takapään takana. Pään sijoitus on loistava mikäli se sijoittuu etupäähän.
Kuono:
Kuono on sekarotuisella koiralla koiran päässä kiinni. Kuonon tulisi olla sen mallinen ja kokoinen, että se mahtuu ruokakippoon. Mikäli ei mahdu, kannattaa ostaa vähän isompi kippo.
Posket:
Niitä tulisi olla kaksi. Yksi kuonon kummallakin puolella. Poskien olemassaolo vähentää kuolan tippumista maahan ja ihmisten päälle, mutta ei välttämättä silti kokonaan estä sitä.
Hampaat:
Niiden kuuluu sijaita koiran suussa. Jos koira kykenee syömään, on hampaita riittävästi ja niiden sijainti on hyvä. Hampaita ei saisi käyttää huonekalujen puremiseen ja repimiseen. Jos edellämainitulla tavalla kuitenkin pääsee tapahtumaan, ei se hylkäävä virhe ole.
Kieli:
Kielen tulisi olla sen kokoinen, että kun kuonon laittaa kiinni, kieli mahtuu suuhun, eikä jää hampaidenväliin, roikkumaan ulkopuolelle. Tämä siksi, että hampaiden väliin jäävä kieli saattaa aiheuttaa kipua. Kielen pitäisi olla kuitenkin riittävän pitkä, jotta sillä saa juotua vettä.
Silmät:
Jos sekarotuisella koiralla on silmät, niin sen on helpompi katsella kaikkea. Tästä syystä olisi hyvä, jos koiralla silmätkin olisi.
Korvat:
Korvia tulisi sekarotuisella koiralla olla kaksi, mutta jos toinen niistä puuttuu, niin ei se kyllä haittaa. Yhdelläkin korvalla kuulee todella hyvin. Sekarotuisen koiran kuulo on välillä muutoinkin aika valikoiva, joten käytännössä sen toisen korvan puuttuminen ei haittaa yhtään. Tosin jos on vain se yksi korva ja se päättää kuulla valikoivasti, niin silloin saattaa omistaja toivoa, että se toinenkin korva koiralla olisi.
Nenä:
No nenää taas sekarotuinen koira tarvitsee aika paljon. Nenän pitäisi olla kuonon kärjessä, mutta voi se vähän siinä sivullakin olla.
Kaula:
Kaulan sijoitus mielellään pään ja rungon välissä, siellä etupäässä, josta jo mainittiinkin. Kaulassa kuuluu olla panta (valjaatkin tosin hyväksytään) kun ollaan lenkillä.
Runko:
Se on aika tärkeä, koska siihen kiinnittyy kaula, jalat ja häntä. Eli se ei saa puuttua.
Jalat:
4 jalkaa tulisi olla, tosin kuvista ollaan ihan nähty 3-jalkaisiakin sekarotuisia, joten kyllä me nekin hyväksytään. Jalkojen ei tulisi kuitenkaan olla niin lyhyet, että rintakehä laahaa maata koiran kävellessä.
Tassut:
Riittää, että tassuissa on muutama varvas ja kynsi. Näiden avulla koiran on helpompi kaivaa, joten niitä pitäisi muutama olla.
Häntä:
Hännän pituus 1cm-100cm, koska pennuilla on ihan lyhyt häntä ja isoilla aikuisilla voi olla todella pitkä häntä. Suotavaa olisi, ettei hännän pituus ylitä 100cm, koska silloin koira voi kompastua siihen. Mikäli koiran häntä on yli 100cm, sekin hyväksytään, jos koira sitten ihan oikeasti ei siihen kompastu.
Karvapeite:
Kuten nimi kertoo, tulisi sekarotuisella koiralla olla karvaa, joka peittää. Karvaa tulisi olla mielellään jokapuolella. Ei haittaa, jos sitä on esim hännässä enemmän, kuin päässä. Silmien edessä sitä ei tulisi olla kamalasti, jotta koiran olisi helpompi nähdä eteensä. Tosin tähän on kyllä muutama juju tiedossa. Nimittäin ne karvat silmiltä voi joko sitoa pompulalla, tai leikata lyhyemmiksi.
Liikkeet:
Juoksu ja kävely (kävelykään ei pakollinen) riittää.
Hyylkäävät virheet:
Jos koiralta puuttuu se runko, jonka kerrottiin tuolla aiemmin olevan todella tärkeä. Tai jos koiran isi ja äiti on samanrotusia.
http://www.esseropit.net/index.php?option=com_content&view=section&id=17&Itemid=46
(Copyright © Daniela Lundén)
maanantai 12. joulukuuta 2011
Iltavillit
Minä lupaan päivittää pian kaikkia kivoja pikkujuttuja Espoosta ja näkkileivästä ja nettipiuhoista, mutta tässä ensin pari kuvaa minun uudesta kämppiksestäni ja minusta leikkimässä!
Tämä on Utu. Utu on maailman ihanin tyttö ja universumin rauhallisin dogo argentino.
Kröhöm. Sohvallahan siis EI saisi olla, mutta...
Ensin me vähän kiemurrellaan...
Sitten vähän purraan poskesta ja jalasta ja tassusta ja...
Ja sitten me villiinnytään ihan täysin!
Tämä meidän leikki näyttää välillä vaaralliselta ja hampaatkin välillä kolisevat yhteen, mutta se on kaikki ihan oikeasti pelkkää leikkiä eikä kumpikaan pure liian kovaa.
Katsokaa nyt. Utukin antaa minun purra leikillä kaulaan.
Ja sitten me lopulta väsähdetään vähäsen ja päätetään jatkaa huomenna lisää.
keskiviikko 23. marraskuuta 2011
Suomen uusi huippumalli
Sohvan nurkka on paras paikka.
Jos hivuttautuisin vähäsen lähemmäs...
Sitten tällä tavalla hienosti aloitan ovelan kiertymisliikkeen, jolla pääsee hiljalleen vielä lähemmäs...
Seuraavaksi ujutetaan naamaa lähemmäs...
Hyvät hivuttautujat varmistavat seuraavaksi tukevan pään asennon.
Sitten vähän söpöillään, ettei kukaan henno edes liikahtaa...
Tämän seuraavan liikkeen nimi on "selkäranka lainassa naapurin koiralla".
Ja maali on, kun pääsee ihmisensä jalkojen väliin, missä on maailman parasta kuorsata ja sätkyttää tassujaan mahtavien unien tahtiin.
maanantai 21. marraskuuta 2011
Muutama kuva väsystä potilaasta
Minä olen ollut viime päivät aika väsy, enkä ole jaksanut oikein leikkiäkään millään. Ulkonakin olen vähän vähemmän energinen kuin normaalisti. Ruoka ja vesi ja satunnaiset namit ovat kuitenkin maistuneet, ja rapsutukset ovat yhtä mukavia kuin ennenkin, joten ihmiseni ei ole liian huolissaan vaikka olenkin vähän apaattisen oloinen. Olen vain nukkunut ensin yhdessä paikassa, sitten vaihtanut toiseen ja jatkanut uniani. Nytkin pistin ihmiseni naputtamaan tätä teille luettavaksi, sillä välin kun itse makaan kyljelläni täydessä unessa lämpöisen peiton päällä sohvalla. Olen vähän raasu, mutta kyllä minä tästä taas virkistyn!
Ai, huomenta taas... Mikä maa, mikä valuutta?!
Ai, huomenta taas... Mikä maa, mikä valuutta?!
Minä olin jo lähtemässä sohvalta alas, mutta päätin sittenkin etten jaksa vielä.
Vielä viisi minuuttia...
Astetta rennommat päikkärit.
perjantai 18. marraskuuta 2011
Pieni matkamies ja sidekalvontulehdus
Me käytiin ihmiseni kanssa retkellä Tampereella! Minä olin elämäni ensimmäistä kertaa bussissa ja junassa, ja minua ymmärrettävästi aika hirvittävästi jänskätti. Junassa oli ihan lunki meno, mutta busseista minä en niin kovin paljon perusta. Ne lähtevät niin nopeasti liikkeelle, että minä menen maihin jo bussin käytävälle ennen kuin keretään etsiä istumapaikkaa. En tykkää yhtään kun tassut ja melkein koko koira luisuu pitkin lattiaa, kun en tahdo saada otetta ja tukea mistään. Se heti kuskin takana oleva paikka on ihan paras, kun siinä minä pääsen juuri passelisti kerälle nurkkaan enkä heilu ihan minne sattuu.
Ihmiseni mennessä teatteriin ystävänsä ja äitinsä kanssa, minä menin hoitoon Jossulle. Minä tapasin ensin Torin ja Ramon pihalla, ja me tehtiin pieni lenkki yhdessä että he tottuivat minuun ja minä heihin. He ovat laumansa vanhimmat, eikä minua olisi noin vain voinut viedä heidän reviirilleen. Toinen Kaapo oli vähän hassu, mutta Rähjän kanssa me oltiin melkein kuin paita ja peppu. Molemmat pidetään samanlaista hassua urinaa, ollaan muutenkin jotenkin todella samanoloisia ja leikitään melkein ihan samalla tavalla. Rähjästä tuli vähän niin kuin minun tyttöystäväni. Meistä saatiin aika hauska kuvakin, kun Rähjältä puuttuu toinen simmu ja minun toinen korvani aina välillä lerpattaa niin että näyttää kuin sitä ei olisikaan. Makoilimme vierekkäin sohvalla ja kuvassa näkyy hienosti kolme korvaa ja kolme silmää.
Minä olin jostain ihme syystä pissaillut Jossun ja Katjan luona sisälle vähän pitkin lattioita, ja Jossu jo luulikin etten minä ole sisäsiisti. Ulkonakin olin kuulemma parin metrin välein tehnyt vain ihan pieniä liruja. Ihmistäni tämä kummastutti suuresti, koska ei ollut ikinä nähnyt minun tekevän moista. Hän arvailee että uusi paikka ja vieraat koirat ja kaikki jännä ehkä sai minut vähän sekaisin. Tai sitten olen kasvamassa jo niin isoksi pojaksi, että alan vähän merkkailla paikkoja. Muuten minä olin kyllä hienosti, ja viereisessä koirapuistossa minä leikin jo superrohkeasti parin ihan uppo-oudon koirankin kanssa. Juoksin itseni ihan katkipoikkiväsyksiin!
Sunnuntaina minä pääsin haistelemaan taas Minnaa, joka kävi viikko sitten minua haistelemassa kotona Vantaalla. Ensi töikseni minä popsin Minnan koiran Jäyhän raksut parempiin masuihin ja tungin sitten pääni vielä Jäyhän lelulaatikkoon, jonka pohjalla oli puruluitten ja siankorvien paloja. Olen vähän ahne... Me tultiin Jäyhän kanssa oikein hyvin toimeen ja me juostiin ja leikittiin kuin kahjot. Vähän minua alkoi väsyttää kun Jäyhä roikkui koko ajan pepussani kiinni ja yritti kiivetä selkääni, ja kun minä makasin jo kyljelläni lattialla ihan totaalisen väsynä, niin siltikin vielä Jäyhä yritti kiipeillä päälläni, kuoputtaa tassullaan että leikkisin tai vähintään lussutti korviani likomäriksi. Ihmiseni lepäili sitten hetken aikaa lattialla kanssani ja piti Jäyhää loitolla että sain vähän kerätä voimiani. Sitten minä jaksoin taas vähän leikkiä.
Ristokin tuli käymään Minnan luona! Minä ensin vähän urisin ja murisin Ristolle, mutta kun ihmisenikin uskalsi mennä ihan lähelle, niin minäkin lopulta rohkaistuin kiertämään ihmiseni selän takaa ja haistelemaan Ristoa. Sitten löysinkin mahtavan lepopaikan ihmiseni ja Riston jalkojen välisestä raosta sohvalla, minne Jäyhä ei päässyt ollenkaan. Nukahdin siihen ihan hetkessä...
Sinä yönä minä nukuin kuin tukki, enkä herännyt edes siihen että ihmiseni äiti kävi yöllä kahdesti kylpyhuoneessa. Aamulehden kolahdukseen postiluukusta minä en jaksanut haukahtaakaan, vähän vain urisin ja sitten pistin silmät taas kiinni. Maanantaina minä vain lepäilin, kävin kävelyllä ja lepäilin taas lisää.
Illalla me käytiin jäähallin viereisessä koirapuistossa, ja melkein kävi pieni onnettomuus. Pienten koirien puolella ei ollut ketään, joten ihmiseni kysyi isojen koirien puolella olevan ainoan koiran omistajalta millainen leikkijä se oli. Ihmiseni tietää hyvin ettei voi kuin syyttää itseään että teki virhearvion ja me mentiin sinne isojen puolelle, koska viiden minuutin sisään minä vinkaisin kun jäin jalkoihin. Ihmiseni oli kuin mitään ei olisi tapahtunut, jotta jouduin vähän itse punnitsemaan tilannetta ja keräilemään itseäni. Vähän minä kiertelin ja välttelin sitä toista koiraa, kun en ollut ihan varma olisinko uskaltanut jatkaa leikkiä. Sitten meillä kävi ihan huippuhyvä säkä, ja pienten puolelle tuli vähäsen minua pienempi Lapin pystykorvan pentu Oili. Me siirryttiin pienten puolelle, ja viuh vain me lähdettiin leikkimään ja juoksemaan! Jäi hyvä mieli!
Tiistaina me lähdettiin takaisin kotiin, ja ihmiseni äitiä huvitti isosti kun rautatieasemalla niin moni ihminen kulki meidän ohitsemme, katsoi minua ja hymyili. Yksi mies jopa pyysi anteeksi että häiritsi, mutta olisi halunnut tietää minkä rotuinen minä olen, kun he ovat miettineet tyttärelleen koiran hankkimista. Hän oli vähän hämmästynyt kun kuuli minun olevan sekopää, ei kun siis sekarotuinen, mutta kiitti sitten ja sanoi vielä lähtiessään että olen "nätti kuin mikä"! Jäädessämme junasta Tikkurilassa konnarikin viela rapsutteli minua ja ihasteli söpöyttäni. Pitäisiköhän minun perustaa faniklubi!
Muutaman päivän minä olen nyt kotona vain taas lenkkeillyt ja lepäillyt ja leikkinyt. Olin fiksu, ja ymmärsin että vaikka ihmiseni äidin luona sainkin nukkua melkein ihmiseni kainalossa, kotona minulla ei ole mitään asiaa sängylle. Vähän minä olen leikin tuoksinassa saattanut vähän sinne hypähtää, mutta olen ymmärtänyt tulla myös itse pois.
Ihmiseni on muutaman päivän aikana huomannut että minun naamakarvoissani on ollut rähmää, mutta vasta tänään perjantaina hän puhelimessa puhuessaan kiinnitti huomiota siihen että sitä tuntui olevan aika paljonkin. Hän tutki vähän simmujani ja hoksasi että toinen silmäni punoitti aika ilkeästi, eikä minun taas auttanut muu kuin lähteä kiltisti mukaan eläinlääkärille.
Ihmiseni myös sisään mentäessä punnasi minut tuulikaapissa olevalla vaa'alla, ja minä olen kuukaudessa saanut kilon lisää painoa. Painan nyt 10,3kg mutta olen silti kyllä varsin sutjakassa kunnossa. Ihmiseni ei oikein osaa arvioida kuinka paljon muuten olen kasvanut, joten hän tarkkailee ja opettelee yhä antaako hän minulle liikaa vai liian vähän ruokaa. Olen kyllä viime viikkoina saanut kaikilta uusilta ihmisiltä ja uusissa paikoissa niin paljon herkkujakin, ettei ihmekään vaikka olisin vähän painavampi!
Varsinainen diagnoosini kuitenkin oli, että oikeassa silmässäni on sidekalvontulehdus. Oli vähän ilkeää kun eläinlääkäri ensin laittoi simmuuni sitä väriainetta jolla hän näki ettei sarveiskalvollani ollut haavaumia, ja sitten vielä pumpulipuikolla kurkkasi luomeni/linssini taakse, mutta siellä oli kaikki ihan hyvin. Nyt minulla sitten aloitettiin 10 päivän silmätippakuuri. Saimme mukaan silmähuuhdetta jolla simmuni voidaan puhdistaa ennen lääkkeen laittoa, ja sitten sen varsinaisen lääkkeen. Ihmistäni hiukan jänskättää miten hyvin minä annan hänen nämä hoito-operaatiot suorittaa, mutta yritän ainakin olla kiltisti!
Mutta jotta kaikille jäisi mukava mieli, pistän vielä tähän loppuun pari uutta kuvaa!
Ihmiseni mennessä teatteriin ystävänsä ja äitinsä kanssa, minä menin hoitoon Jossulle. Minä tapasin ensin Torin ja Ramon pihalla, ja me tehtiin pieni lenkki yhdessä että he tottuivat minuun ja minä heihin. He ovat laumansa vanhimmat, eikä minua olisi noin vain voinut viedä heidän reviirilleen. Toinen Kaapo oli vähän hassu, mutta Rähjän kanssa me oltiin melkein kuin paita ja peppu. Molemmat pidetään samanlaista hassua urinaa, ollaan muutenkin jotenkin todella samanoloisia ja leikitään melkein ihan samalla tavalla. Rähjästä tuli vähän niin kuin minun tyttöystäväni. Meistä saatiin aika hauska kuvakin, kun Rähjältä puuttuu toinen simmu ja minun toinen korvani aina välillä lerpattaa niin että näyttää kuin sitä ei olisikaan. Makoilimme vierekkäin sohvalla ja kuvassa näkyy hienosti kolme korvaa ja kolme silmää.
Minä olin jostain ihme syystä pissaillut Jossun ja Katjan luona sisälle vähän pitkin lattioita, ja Jossu jo luulikin etten minä ole sisäsiisti. Ulkonakin olin kuulemma parin metrin välein tehnyt vain ihan pieniä liruja. Ihmistäni tämä kummastutti suuresti, koska ei ollut ikinä nähnyt minun tekevän moista. Hän arvailee että uusi paikka ja vieraat koirat ja kaikki jännä ehkä sai minut vähän sekaisin. Tai sitten olen kasvamassa jo niin isoksi pojaksi, että alan vähän merkkailla paikkoja. Muuten minä olin kyllä hienosti, ja viereisessä koirapuistossa minä leikin jo superrohkeasti parin ihan uppo-oudon koirankin kanssa. Juoksin itseni ihan katkipoikkiväsyksiin!
Sunnuntaina minä pääsin haistelemaan taas Minnaa, joka kävi viikko sitten minua haistelemassa kotona Vantaalla. Ensi töikseni minä popsin Minnan koiran Jäyhän raksut parempiin masuihin ja tungin sitten pääni vielä Jäyhän lelulaatikkoon, jonka pohjalla oli puruluitten ja siankorvien paloja. Olen vähän ahne... Me tultiin Jäyhän kanssa oikein hyvin toimeen ja me juostiin ja leikittiin kuin kahjot. Vähän minua alkoi väsyttää kun Jäyhä roikkui koko ajan pepussani kiinni ja yritti kiivetä selkääni, ja kun minä makasin jo kyljelläni lattialla ihan totaalisen väsynä, niin siltikin vielä Jäyhä yritti kiipeillä päälläni, kuoputtaa tassullaan että leikkisin tai vähintään lussutti korviani likomäriksi. Ihmiseni lepäili sitten hetken aikaa lattialla kanssani ja piti Jäyhää loitolla että sain vähän kerätä voimiani. Sitten minä jaksoin taas vähän leikkiä.
Ristokin tuli käymään Minnan luona! Minä ensin vähän urisin ja murisin Ristolle, mutta kun ihmisenikin uskalsi mennä ihan lähelle, niin minäkin lopulta rohkaistuin kiertämään ihmiseni selän takaa ja haistelemaan Ristoa. Sitten löysinkin mahtavan lepopaikan ihmiseni ja Riston jalkojen välisestä raosta sohvalla, minne Jäyhä ei päässyt ollenkaan. Nukahdin siihen ihan hetkessä...
Sinä yönä minä nukuin kuin tukki, enkä herännyt edes siihen että ihmiseni äiti kävi yöllä kahdesti kylpyhuoneessa. Aamulehden kolahdukseen postiluukusta minä en jaksanut haukahtaakaan, vähän vain urisin ja sitten pistin silmät taas kiinni. Maanantaina minä vain lepäilin, kävin kävelyllä ja lepäilin taas lisää.
Illalla me käytiin jäähallin viereisessä koirapuistossa, ja melkein kävi pieni onnettomuus. Pienten koirien puolella ei ollut ketään, joten ihmiseni kysyi isojen koirien puolella olevan ainoan koiran omistajalta millainen leikkijä se oli. Ihmiseni tietää hyvin ettei voi kuin syyttää itseään että teki virhearvion ja me mentiin sinne isojen puolelle, koska viiden minuutin sisään minä vinkaisin kun jäin jalkoihin. Ihmiseni oli kuin mitään ei olisi tapahtunut, jotta jouduin vähän itse punnitsemaan tilannetta ja keräilemään itseäni. Vähän minä kiertelin ja välttelin sitä toista koiraa, kun en ollut ihan varma olisinko uskaltanut jatkaa leikkiä. Sitten meillä kävi ihan huippuhyvä säkä, ja pienten puolelle tuli vähäsen minua pienempi Lapin pystykorvan pentu Oili. Me siirryttiin pienten puolelle, ja viuh vain me lähdettiin leikkimään ja juoksemaan! Jäi hyvä mieli!
Tiistaina me lähdettiin takaisin kotiin, ja ihmiseni äitiä huvitti isosti kun rautatieasemalla niin moni ihminen kulki meidän ohitsemme, katsoi minua ja hymyili. Yksi mies jopa pyysi anteeksi että häiritsi, mutta olisi halunnut tietää minkä rotuinen minä olen, kun he ovat miettineet tyttärelleen koiran hankkimista. Hän oli vähän hämmästynyt kun kuuli minun olevan sekopää, ei kun siis sekarotuinen, mutta kiitti sitten ja sanoi vielä lähtiessään että olen "nätti kuin mikä"! Jäädessämme junasta Tikkurilassa konnarikin viela rapsutteli minua ja ihasteli söpöyttäni. Pitäisiköhän minun perustaa faniklubi!
Muutaman päivän minä olen nyt kotona vain taas lenkkeillyt ja lepäillyt ja leikkinyt. Olin fiksu, ja ymmärsin että vaikka ihmiseni äidin luona sainkin nukkua melkein ihmiseni kainalossa, kotona minulla ei ole mitään asiaa sängylle. Vähän minä olen leikin tuoksinassa saattanut vähän sinne hypähtää, mutta olen ymmärtänyt tulla myös itse pois.
Ihmiseni on muutaman päivän aikana huomannut että minun naamakarvoissani on ollut rähmää, mutta vasta tänään perjantaina hän puhelimessa puhuessaan kiinnitti huomiota siihen että sitä tuntui olevan aika paljonkin. Hän tutki vähän simmujani ja hoksasi että toinen silmäni punoitti aika ilkeästi, eikä minun taas auttanut muu kuin lähteä kiltisti mukaan eläinlääkärille.
Ihmiseni myös sisään mentäessä punnasi minut tuulikaapissa olevalla vaa'alla, ja minä olen kuukaudessa saanut kilon lisää painoa. Painan nyt 10,3kg mutta olen silti kyllä varsin sutjakassa kunnossa. Ihmiseni ei oikein osaa arvioida kuinka paljon muuten olen kasvanut, joten hän tarkkailee ja opettelee yhä antaako hän minulle liikaa vai liian vähän ruokaa. Olen kyllä viime viikkoina saanut kaikilta uusilta ihmisiltä ja uusissa paikoissa niin paljon herkkujakin, ettei ihmekään vaikka olisin vähän painavampi!
Varsinainen diagnoosini kuitenkin oli, että oikeassa silmässäni on sidekalvontulehdus. Oli vähän ilkeää kun eläinlääkäri ensin laittoi simmuuni sitä väriainetta jolla hän näki ettei sarveiskalvollani ollut haavaumia, ja sitten vielä pumpulipuikolla kurkkasi luomeni/linssini taakse, mutta siellä oli kaikki ihan hyvin. Nyt minulla sitten aloitettiin 10 päivän silmätippakuuri. Saimme mukaan silmähuuhdetta jolla simmuni voidaan puhdistaa ennen lääkkeen laittoa, ja sitten sen varsinaisen lääkkeen. Ihmistäni hiukan jänskättää miten hyvin minä annan hänen nämä hoito-operaatiot suorittaa, mutta yritän ainakin olla kiltisti!
Mutta jotta kaikille jäisi mukava mieli, pistän vielä tähän loppuun pari uutta kuvaa!
Tässä minä olen tutustumassa uuteen leluuni uudella petilläni!
Tässä on parempi kuva uudesta vinkulelustani, jonka ihmiseni tilasi minulle Saksasta asti uuden petini kanssa yhtä aikaa!
torstai 10. marraskuuta 2011
Superleluja ja vähäsen verta
Puhhuijaa! Onpa ollut taas vauhdikas viikko! Joku kaverini minua ehti täällä jo kaipaillakin, kun olen ollut ihan hiljaa ja hissukseen, mutta minä olen ollut menossa ja sitten taas välillä toki vähän lepäillyt ja miettinyt mitä kaikkea sitä tulikaan tehtyä! Ihmiseni käski lähettää sellaisia terveisiä, että yrittää kirjoitella useammin, kunhan saa työt ja muuttovalmistelut alta pois. Hän on yrittänyt kuulemma tallentaa mieleensä kaikki minun toilailujani koko ajan, että muistaisi sitten kertoa ne teillekin. Katsotaan kuinka hyvä muisti hänellä on!
Viime lauantaina ihmiseni ystävä Minna tuli kyläilemään. Hänellä oli hetken aikaa matkassaan Malla ja Karikin, mutta heitä minä en ehtinyt haistella melkein ollenkaan kun minua taas vähän hermostutti kun väkeä oli ympärillä niin paljon. Minnallekin minä vähän murisin ja haukuin, mutta aloin pikkuhiljaa rauhoittua. Minna toi minulle possunkorvia! Niitä minä en ollut ennen saanutkaan ja voi epeli sentään että ne olivatkin suuuuuurta herkkua. Minä olin järsimässä sitä omalla petilläni kun Minna tuli makuuhuoneen ovelle, ja luulin että hän tulee ottamaan sen minulta pois, niin nappasin korvan suuhuni ja livistin sängyn alle piiloon. Taas minulle naurettiin. Ihmiseni on kuitenkin sitä mieltä että minun pitää oppia, että kuka tahansa ihminen saa ottaa minulta ruuan tai namin tai lelun kesken kaiken pois, eikä vain hän. Mutta kun se oli niin namia...
Minna toi mukanaan myös bichon frisensä Jäyhän pari vanhaa lelua, joista Jäyhä ei oikein perusta. En kyllä ollenkaan ymmärrä miksi ei, sillä ne olivat parhaita leluja ikinä! Sellainen sininen pallo jonka sisälle saa pienestä reiästä vaikkapa raksuja, ja sitä pitää älytä vierittää ja pompottaa että namit saa ulos, ja sellainen violetti "luu", jonka päissä oleviin palloihin saa myös sisälle raksuja tai muita herkkuja! Se sininen on aika helppo, mutta sen violetin kanssa minulla kestää vähän kauemmin että saan kaikki namit ulos.
Ihmiseni meni Minnan kanssa lauantaina Insomniumin keikalle Nosturiin, ja minä jäin yksin kotiin. Olin kyllä niin vikkelä, että kerkesin ensimmäisen kerran ikinä livahtaa ovenraosta rappuun, mutta sitten minut komennettiin uudestaan sisälle. Ihmiseni kyllä nauroi että minusta voisi kouluttaa keikkakoiran, ja hommata minulle samanlaiset söpöt vaaleanpunaiset kuulosuojaimet kuin pikkulapsillakin on festareilla kesäisin, mutta minusta tuntuu että hän vain vitsaili. Olin kotona vähän rapiat seitsemän tuntia ihan yksin, enkä ollut tehnyt mitään tuhoja eikä minulle ollut sattunut vahinkojakaan. Eteisessä vähän kävi hups kun ihmiseni tuli kotiin ja minä en malttanut odottaa että pääsen ulos. Mutta ei se ole niin vakavaa, kyllä minä vielä opin.
Sunnuntaina me vain vähän lepäiltiin ja oltiin laiskoja. Kyllä minä ulos lenkille pääsin, mutta melkeinpä minä vain laiskottelin. Kyllä välillä saa vain maata kun oikein väsyttää. Maanantaina ihmiseni oli hyvin tylsä, ja naputti vain tietokoneellaan työjuttuja. Oli kuulemma luvannut tehdä graafeja ystävänsä gradua varten, ja olen saanut sellaisen käsityksen että se on jotakin tärkeää. Tiistainakin hän väänsi niitä samoja, mutta tiistaina tuli myös kylään taas minulle uusi ihminen.
Minun ihmiseni vanha opiskeluaikainen kämppis Mirva tuli käymään heti aamusta, ja he vain istuivat ja höpöttivät mutta kyllä he minua ulkonakin käyttivät! Mirva oli huisin mukava. Ensin minä taas epävarmuuttani vähän urisin, mutta Mirva tuli ihan makaamaan lattialle ja laittoi käsivarrenkin lattiaa pitkin minun suuntaani niin että minä sain ihan rauhassa hissukseen nuuhkuttaa häntä ja pikkuhiljaa uskaltauduin lähemmäs. Seuraavilla kerroilla minä annoin jo rapsuttaakin itseäni, ja vähän myöhemmin Mirvasta tuli ihmiseni ensimmäinen ystävä jolle olen paljastanut vatsani. Kellahdin siihen lattialle selälleni ja nautin rapsutuksista.
Mirvakin toi minulle lelun! Se on sellainen hieno ankka, jonka pää vinkuu kun sitä jäytää. Ihmiseni ja Mirva nauroivat minulle kun lelu ensimmäisen kerran vinkaisi, minä tiputin sen suustani ja korvani ampuivat ilmaan kuuntelemaan mistä se ääni kuului. Tämä sama toistui muutamankin kerran ennen kuin hoksasin mistä oli kysymys. Sitten minä jo pureskelinkin sitä aivan onnessani niin, että petiltäni kuului välillä vain rytmikkäästi "viu viu viu viu viu viu!". Välillä minä itsekin vähän urisin ja vinguin lelun mukana. Ihmiseni pitää vain hiukan vahtia, etten minä riivi lelusta mitään osia irti ja syö niitä. Ja yöksi hän on jostain kumman syystä ottanut lelun minulta pois.
Tänään sitten kävikin ihan pieni onnettomuus! Minä olen taas muutamana päivänä hyppinyt niin innokkaasti ihmistäni vasten, että hän päätti leikata kynsiäni vähän lisää kun ne sattuvat hänen ihoonsa. Joskus kun hän on illalla sarjoja katsellessa hetkeksi nukahtanut sohvalle, minä olen käynyt hellästi herättämässä hänet ja läpännyt tassulla päin naamaa. Ihmiseni on sitä mieltä että minun jättämiäni jälkiä voisi huonolla tuurilla luulla pahemmaksikin. No kuitenkin, yksi kynsistäni tuli leikattua liian paljon ja siitä vuosi verta! Ihmiseni koitti pysyä hirmuisen rauhallisena koska minä en kuitenkaan edes vinkaissut, ja jos minua olisi oikeasti sattunut (jos olisi osunut hermoon) olisin kyllä varmasti pitänyt metakkaa.
Ihmiseni leikkasi kynteni loppuun ja koitti sitten sen jälkeen pyyhkiä verta tassustani. Se näytti jo tyrehtyneen ja hän päästi minut pois kylpyhuoneesta, vaan kuinkas sitten kävikään! Kun hän tuli vielä katsomaan minua, petini peitossa oli aika isoja veriläiskiä. Hän soitti nopsasti eläinlääkärilleni ja kysyi varmuuden vuoksi vinkkiä millä verentulon saisi loppumaan, ja istui sitten kanssani lattialle ja yksinkertaisesti painoi kynttäni vasten niin kauan että se ei enää vuotanut. Verilöyly näytti pahemmalta ihan livenä kuin näin kuvassa, niitä verisiä tassunjälkiä oli oikeasti ihan joka paikassa. Ihmiseni ei myöskään tarvinnut miettiä imuroisiko ja pesisikö lattian ennen vai jälkeen viikonlopun.
Jos ihmiseni olisi saanut kaikki graafit valmiiksi jo keskiviikkona, me oltaisiin jo tänään lähdetty käymään Tampereella, mutta nyt me sitten lähdetäänkin vasta huomenna perjantaina. Ihmiseni menee äitinsä ja ystävänsä kanssa teatteriin katsomaan Chicagoa, ja minä menen siksi aikaa sen ystävän kämppiksen hoitoon. Siellä on 4 muutakin koiraa, jotka ovat kaikki rescue-koiria niin kuin minäkin. Minä varmaan vähän pelkään Toria ja Ramoa kun ne ovat kuitenkin minua isompia, ja minä olen ihan uusi ja menen niitten reviirille. Toisesta Kaaposta varmaan tuleekin kaveri, kun se on kuulemma vähän kahjo niin kuin minäkin, ja Rähjä kuulemma todennäköisesti tahtoo leikkiä ja painia kanssani vaikka kuinka paljon. Jossu on kuitenkin hyvä emäntä ja osaa olla koirien kanssa, joten ei minulla mitään hätää ole.
Olikohan minulla vielä jotakin muita pieniä asioita joita olen unohtanut kertoa... Ai niin, muistatko sen kuinka minun maitohampaani piti eräänä perjantaina poistattaa ihan eläinlääkärissä? No, ne tosiaan olivat löystyneet niin paljon että viimeinen lähti sen saman viikonlopun sunnuntaina jo! Nyt niiden tilalle on kovaa vauhtia kasvamassa isojen poikien kunnolliset hamput.
Niin, ja kun minulla on ollut tämä hassu tapa noutaa parvekkeelta sinne pudonneita lehtiä, niin senkin suhteen on päivitettävää! Ihmiseni harjasi parvekkeen eilen kaikista lehdistä, ja vaikka minä kuinka huolellisesti tutkin koko parvekkeen, en löytänyt lehden lehteä! Noh. Ratkaisu tähänkin oli näemmä ratkaisuvaihtoehtojen laajentaminen. Minä olen tähän saakka postin tipahtaessa luukusta käynyt vain vähäsen nuuhkimassa mitä siellä on, mutta en ole reagoinut sen kummemmin. Eilen minä kuitenkin tavoistani poiketen ensimmäisen kerran hivutin tassullani yhden lehden välioven alta reunasta pitäen sieltä välistä, otin kulman suuhuni ja raahasin saaliini taas petilleni. Kiinnostaisiko sinua tietää mikä tämä lehti oli? Ihmiseni ainakin nauroi makeasti. Se oli "Autosanomat". Nyt minä taidan olla ihan virallisesti teinipoika!
Viime lauantaina ihmiseni ystävä Minna tuli kyläilemään. Hänellä oli hetken aikaa matkassaan Malla ja Karikin, mutta heitä minä en ehtinyt haistella melkein ollenkaan kun minua taas vähän hermostutti kun väkeä oli ympärillä niin paljon. Minnallekin minä vähän murisin ja haukuin, mutta aloin pikkuhiljaa rauhoittua. Minna toi minulle possunkorvia! Niitä minä en ollut ennen saanutkaan ja voi epeli sentään että ne olivatkin suuuuuurta herkkua. Minä olin järsimässä sitä omalla petilläni kun Minna tuli makuuhuoneen ovelle, ja luulin että hän tulee ottamaan sen minulta pois, niin nappasin korvan suuhuni ja livistin sängyn alle piiloon. Taas minulle naurettiin. Ihmiseni on kuitenkin sitä mieltä että minun pitää oppia, että kuka tahansa ihminen saa ottaa minulta ruuan tai namin tai lelun kesken kaiken pois, eikä vain hän. Mutta kun se oli niin namia...
Minna toi mukanaan myös bichon frisensä Jäyhän pari vanhaa lelua, joista Jäyhä ei oikein perusta. En kyllä ollenkaan ymmärrä miksi ei, sillä ne olivat parhaita leluja ikinä! Sellainen sininen pallo jonka sisälle saa pienestä reiästä vaikkapa raksuja, ja sitä pitää älytä vierittää ja pompottaa että namit saa ulos, ja sellainen violetti "luu", jonka päissä oleviin palloihin saa myös sisälle raksuja tai muita herkkuja! Se sininen on aika helppo, mutta sen violetin kanssa minulla kestää vähän kauemmin että saan kaikki namit ulos.
Ihmiseni meni Minnan kanssa lauantaina Insomniumin keikalle Nosturiin, ja minä jäin yksin kotiin. Olin kyllä niin vikkelä, että kerkesin ensimmäisen kerran ikinä livahtaa ovenraosta rappuun, mutta sitten minut komennettiin uudestaan sisälle. Ihmiseni kyllä nauroi että minusta voisi kouluttaa keikkakoiran, ja hommata minulle samanlaiset söpöt vaaleanpunaiset kuulosuojaimet kuin pikkulapsillakin on festareilla kesäisin, mutta minusta tuntuu että hän vain vitsaili. Olin kotona vähän rapiat seitsemän tuntia ihan yksin, enkä ollut tehnyt mitään tuhoja eikä minulle ollut sattunut vahinkojakaan. Eteisessä vähän kävi hups kun ihmiseni tuli kotiin ja minä en malttanut odottaa että pääsen ulos. Mutta ei se ole niin vakavaa, kyllä minä vielä opin.
Sunnuntaina me vain vähän lepäiltiin ja oltiin laiskoja. Kyllä minä ulos lenkille pääsin, mutta melkeinpä minä vain laiskottelin. Kyllä välillä saa vain maata kun oikein väsyttää. Maanantaina ihmiseni oli hyvin tylsä, ja naputti vain tietokoneellaan työjuttuja. Oli kuulemma luvannut tehdä graafeja ystävänsä gradua varten, ja olen saanut sellaisen käsityksen että se on jotakin tärkeää. Tiistainakin hän väänsi niitä samoja, mutta tiistaina tuli myös kylään taas minulle uusi ihminen.
Minun ihmiseni vanha opiskeluaikainen kämppis Mirva tuli käymään heti aamusta, ja he vain istuivat ja höpöttivät mutta kyllä he minua ulkonakin käyttivät! Mirva oli huisin mukava. Ensin minä taas epävarmuuttani vähän urisin, mutta Mirva tuli ihan makaamaan lattialle ja laittoi käsivarrenkin lattiaa pitkin minun suuntaani niin että minä sain ihan rauhassa hissukseen nuuhkuttaa häntä ja pikkuhiljaa uskaltauduin lähemmäs. Seuraavilla kerroilla minä annoin jo rapsuttaakin itseäni, ja vähän myöhemmin Mirvasta tuli ihmiseni ensimmäinen ystävä jolle olen paljastanut vatsani. Kellahdin siihen lattialle selälleni ja nautin rapsutuksista.
Mirvakin toi minulle lelun! Se on sellainen hieno ankka, jonka pää vinkuu kun sitä jäytää. Ihmiseni ja Mirva nauroivat minulle kun lelu ensimmäisen kerran vinkaisi, minä tiputin sen suustani ja korvani ampuivat ilmaan kuuntelemaan mistä se ääni kuului. Tämä sama toistui muutamankin kerran ennen kuin hoksasin mistä oli kysymys. Sitten minä jo pureskelinkin sitä aivan onnessani niin, että petiltäni kuului välillä vain rytmikkäästi "viu viu viu viu viu viu!". Välillä minä itsekin vähän urisin ja vinguin lelun mukana. Ihmiseni pitää vain hiukan vahtia, etten minä riivi lelusta mitään osia irti ja syö niitä. Ja yöksi hän on jostain kumman syystä ottanut lelun minulta pois.
Tänään sitten kävikin ihan pieni onnettomuus! Minä olen taas muutamana päivänä hyppinyt niin innokkaasti ihmistäni vasten, että hän päätti leikata kynsiäni vähän lisää kun ne sattuvat hänen ihoonsa. Joskus kun hän on illalla sarjoja katsellessa hetkeksi nukahtanut sohvalle, minä olen käynyt hellästi herättämässä hänet ja läpännyt tassulla päin naamaa. Ihmiseni on sitä mieltä että minun jättämiäni jälkiä voisi huonolla tuurilla luulla pahemmaksikin. No kuitenkin, yksi kynsistäni tuli leikattua liian paljon ja siitä vuosi verta! Ihmiseni koitti pysyä hirmuisen rauhallisena koska minä en kuitenkaan edes vinkaissut, ja jos minua olisi oikeasti sattunut (jos olisi osunut hermoon) olisin kyllä varmasti pitänyt metakkaa.
Ihmiseni leikkasi kynteni loppuun ja koitti sitten sen jälkeen pyyhkiä verta tassustani. Se näytti jo tyrehtyneen ja hän päästi minut pois kylpyhuoneesta, vaan kuinkas sitten kävikään! Kun hän tuli vielä katsomaan minua, petini peitossa oli aika isoja veriläiskiä. Hän soitti nopsasti eläinlääkärilleni ja kysyi varmuuden vuoksi vinkkiä millä verentulon saisi loppumaan, ja istui sitten kanssani lattialle ja yksinkertaisesti painoi kynttäni vasten niin kauan että se ei enää vuotanut. Verilöyly näytti pahemmalta ihan livenä kuin näin kuvassa, niitä verisiä tassunjälkiä oli oikeasti ihan joka paikassa. Ihmiseni ei myöskään tarvinnut miettiä imuroisiko ja pesisikö lattian ennen vai jälkeen viikonlopun.
Jos ihmiseni olisi saanut kaikki graafit valmiiksi jo keskiviikkona, me oltaisiin jo tänään lähdetty käymään Tampereella, mutta nyt me sitten lähdetäänkin vasta huomenna perjantaina. Ihmiseni menee äitinsä ja ystävänsä kanssa teatteriin katsomaan Chicagoa, ja minä menen siksi aikaa sen ystävän kämppiksen hoitoon. Siellä on 4 muutakin koiraa, jotka ovat kaikki rescue-koiria niin kuin minäkin. Minä varmaan vähän pelkään Toria ja Ramoa kun ne ovat kuitenkin minua isompia, ja minä olen ihan uusi ja menen niitten reviirille. Toisesta Kaaposta varmaan tuleekin kaveri, kun se on kuulemma vähän kahjo niin kuin minäkin, ja Rähjä kuulemma todennäköisesti tahtoo leikkiä ja painia kanssani vaikka kuinka paljon. Jossu on kuitenkin hyvä emäntä ja osaa olla koirien kanssa, joten ei minulla mitään hätää ole.
Olikohan minulla vielä jotakin muita pieniä asioita joita olen unohtanut kertoa... Ai niin, muistatko sen kuinka minun maitohampaani piti eräänä perjantaina poistattaa ihan eläinlääkärissä? No, ne tosiaan olivat löystyneet niin paljon että viimeinen lähti sen saman viikonlopun sunnuntaina jo! Nyt niiden tilalle on kovaa vauhtia kasvamassa isojen poikien kunnolliset hamput.
Niin, ja kun minulla on ollut tämä hassu tapa noutaa parvekkeelta sinne pudonneita lehtiä, niin senkin suhteen on päivitettävää! Ihmiseni harjasi parvekkeen eilen kaikista lehdistä, ja vaikka minä kuinka huolellisesti tutkin koko parvekkeen, en löytänyt lehden lehteä! Noh. Ratkaisu tähänkin oli näemmä ratkaisuvaihtoehtojen laajentaminen. Minä olen tähän saakka postin tipahtaessa luukusta käynyt vain vähäsen nuuhkimassa mitä siellä on, mutta en ole reagoinut sen kummemmin. Eilen minä kuitenkin tavoistani poiketen ensimmäisen kerran hivutin tassullani yhden lehden välioven alta reunasta pitäen sieltä välistä, otin kulman suuhuni ja raahasin saaliini taas petilleni. Kiinnostaisiko sinua tietää mikä tämä lehti oli? Ihmiseni ainakin nauroi makeasti. Se oli "Autosanomat". Nyt minä taidan olla ihan virallisesti teinipoika!
perjantai 4. marraskuuta 2011
Kuvakavalkadi
Miten voisi ihmiseni päivä alkaa huonosti, kun yöpöydän kulman takaa näkyy minun uninen kuononi?!
Kerrankin ihmiseni sai minusta salaa kuvan kun nukuin!
Huomasinpas kun yritit päästä lähemmäs sen laitteen kanssa!
Joko mennään ulos? Joko? Joko? Jokojokojoko?!
Kyllä minä poseerasin, mutta sitten tuolla jossain pensaassa rasahti!
No ota nyt se kuva niin pääsen katsomaan oliko se jotakin jahdattavaa!
tiistai 1. marraskuuta 2011
Taas puistoilemassa
Tänään me retkeiltiin taas käymään Mustissa ja mirrissä, ja ihmiseni osti minulle lisää minun suosikkiani, ihan supernamia lohirapumärkäruokaa jota aina välillä saan raksujeni kanssa! Sain myös puistopallon, jonka likaantumisella ei ole niin väliä. Sitä oli ihan huima saada jahdata ja retuuttaa ympäriinsä. Ihmistäni huvitti kun minä kannoin palloa narusta ja riuhdoin päätäni ympäriinsä kuin villihevonen, että sain pallon heilumaan joka suuntaan. Sain ainakin taas juosta itseni ihan läkähdyksiin!
Tänään puistoon tuli muitakin koiria, mutta ne menivät isojen koirien puolelle. Minä olen vielä siellä pienten puolella, että ihmiseni tarkkailee rauhassa miten suhtaudun vieraisiin koirakavereihin, ja saan hiljalleen totutella siihen että outojenkin koiruuksien lähellä ja kanssa on ihan ok olla. Sitä paitsi ne muut koirat olivat ihan hirmuisen isoja, ja minä olisin helposti voinut jäädä jalkoihin. Tosin minä olen niin supernopea, että olisin ehkä ollut kaikista vikkelin!
Vähän ennen kuin me lähdettiin kotiin, isojen koirien puolelle tuli kolme samojedia ja niitten kanssa minä kyllä vähän rähisin. Aiemmin tulleitten kanssa minä vähän ravasin kilpaa pitkin aitaa vieretysten, mutta niistä pörrökasoista minä en oikein tahtonut saada tolkkua. Ne olivat kyllä ihan kohtuullisen rauhallisen oloisia, ja olisivat olleet kiinnostuneita haistelemaan minuakin aidan läpi, mutta minä vähän pakoilin kun en ollut ihan varma.
Ihmiseni houkutteli minua pitkin muutamaa kiipeilytelinettäkin, ja kun lopuksi vielä osasin istua takapuolelleni telineen päälle päästyäni, sain palkinnoksi pienen herkkupalan. Kiipeily on kyllä tosi hauskaa. Eikä ne herkutkaan kyllä yhtään hassumpia ole! Ehkä mennään taas jo huomenna uudestaan puistoilemaan!
Tänään puistoon tuli muitakin koiria, mutta ne menivät isojen koirien puolelle. Minä olen vielä siellä pienten puolella, että ihmiseni tarkkailee rauhassa miten suhtaudun vieraisiin koirakavereihin, ja saan hiljalleen totutella siihen että outojenkin koiruuksien lähellä ja kanssa on ihan ok olla. Sitä paitsi ne muut koirat olivat ihan hirmuisen isoja, ja minä olisin helposti voinut jäädä jalkoihin. Tosin minä olen niin supernopea, että olisin ehkä ollut kaikista vikkelin!
Vähän ennen kuin me lähdettiin kotiin, isojen koirien puolelle tuli kolme samojedia ja niitten kanssa minä kyllä vähän rähisin. Aiemmin tulleitten kanssa minä vähän ravasin kilpaa pitkin aitaa vieretysten, mutta niistä pörrökasoista minä en oikein tahtonut saada tolkkua. Ne olivat kyllä ihan kohtuullisen rauhallisen oloisia, ja olisivat olleet kiinnostuneita haistelemaan minuakin aidan läpi, mutta minä vähän pakoilin kun en ollut ihan varma.
Ihmiseni houkutteli minua pitkin muutamaa kiipeilytelinettäkin, ja kun lopuksi vielä osasin istua takapuolelleni telineen päälle päästyäni, sain palkinnoksi pienen herkkupalan. Kiipeily on kyllä tosi hauskaa. Eikä ne herkutkaan kyllä yhtään hassumpia ole! Ehkä mennään taas jo huomenna uudestaan puistoilemaan!
Ihmiseni tarvitsee saada parempi kameransa kuntoon, että saa minusta edustavampia kuvia! Tässä minä kuitenkin olen, ihka uuden puistopalloni kanssa!
Tässä minä olen juuri herännyt päikkäreiltä ihmiseni sylissä!
maanantai 31. lokakuuta 2011
Koirapuistossa
Voi onni ja autuus! Me löydettiin ihmiseni kanssa tänään ihan autio koirapuisto, ja minä pääsin rälläämään sydämeni kyllyydestä vaikka kaikki rokotukseni ei olekaan vielä ihan valmiita ja varmoja. Ensin minä vähän arastelin lähteä omille teilleni, mutta kun ihmiseni kulki kanssani ympäriinsä, uskaltauduin itsekin nuuhkimaan. Sitten minulle heiteltiin keppiä ja sain juosta niin että ihan läähätin! Aina jos meinasin taas alkaa vaan ihmettelemään paikallani, ihmiseni nakkasi minulle kävyn ja kepin johonkin päin aitausta, ja taas minä menin ja nuuhkuttelin. Siellä oli supermukavaa, toivottavasti mennään pian uudestaan!
Ihmiseni tilasi minulle myös ihan oikean ja uuden pedin. Sen halkaisija on vain 70 cm, ja se varmasti jää minulle jossain vaiheessa pieneksi kun minä tästä vielä kasvan, mutta siitä oli niin kiva tarjous että ihmiseni päätti ostaa sen minulle kuitenkin. Se on aika suloinen ja ainakin näyttää huiman pehmeältä. Siinä on varmasti hyvä nähdä uneja!
Ihmiseni tilasi minulle myös ihan oikean ja uuden pedin. Sen halkaisija on vain 70 cm, ja se varmasti jää minulle jossain vaiheessa pieneksi kun minä tästä vielä kasvan, mutta siitä oli niin kiva tarjous että ihmiseni päätti ostaa sen minulle kuitenkin. Se on aika suloinen ja ainakin näyttää huiman pehmeältä. Siinä on varmasti hyvä nähdä uneja!
Alan (vähän) rohkaistua
Onpa ollut jännittävä viikonloppu! Lauantaina minä sain tutustua Utuun. Ensin me ihan vähän nuuhkittiin hihnassa ja käytiin yhdessä pikkuriikkisellä kävelyllä. Takaisin tullessa minä yritin haukkua ja härnätä Utua leikkimään, mutta Utu vain jolkotteli eteenpäin kuin ei olisi kuullut mitään. Sitten minä haukuin vähän lisää kun minua ärsytti kun en saanut Utulta huomiota, otti vähän aivoon kun se ei ollut huomaavinaankaan minua. Minä olin pari tuntia yksin kotona sillä välin kun ihmiset ja Utu kävivät katsomassa toista asuntoa, ja sitten he kaikki tulivat käymään kotonani. Nyt me saatiin Utun kanssa haistella hihnatta ja tutustua hiukkasen paremmin.
Utu ärähti minulle aika kovaa, kun menin hänen raksuilleen omine lupineni omat syötyäni kun hän itse oli vielä niiden kimpussa, mutta en vinkunut vaan peräännyin vaan niin kuin kuuluikin. Turhasta ei ole lupa äristä, mutta nyt oli aihetta. Tuli ainakin selväksi että Utu on vanhempana naisena meistä kahdesta se pomo! Eeva käski Utun kauemmas kun minä makoilin rapsuteltavana oman ihmiseni sylissä, koska kyllä Utunkin täytyy tietää että minulla on myös oikeuteni. Ei hänkään saa yrittää omia minun ihmistäni silloin kun on minun oma Kaapo-hetkeni. Vasta kun minä menin taas matkoihini, oli Utun vuoro käydä halimassa ihmistäni. Meillä oli ihan leppoisaa, ja kunhan me vielä vähän paremmin tutustutaan, niin pian me varmaan jo makoillaan ihan vieretysten!
Illemmalla ihmiseni ystävä tuli yöksi kylään, ja Tommi oli kyllä tosi mukava ihminen hänkin! Hän toi minulle ikioman herkkupalapussin, ja sain tutustua häneen ihan rauhassa lattialla istuskellen ja välillä sain vähän nameja. Yöllä minä herätin ihmiseni pari kertaa haukahtamalla, kun toinen ihminen kulki makuuhuoneen oven takana, mutta sitten me nukuskeltiin ihan rauhassa aamuun asti. Pidätinkin hienosti monta tuntia, eikä täytynyt käydä yöllä ulkona! Me tehtiin iltapäivällä superpitkä lenkki, ja käytiin kotimatkalla äkkiä tutustumassa Siniinkin hänen etupihallaan. Sain Siniltä pienen palan herkkuleipää ja rohkaistuin nuuhkimaan hänetkin. Sinikin oli ihan supermukava!
Illalla meille tuli kotona käymään vielä pari uutta ihmistä, ja minä taisin alkaa olla jo aika väsynyt kaikkeen uuteen, kun minä pesiydyin turvaan sängyn alle ja murisin. Vaikka ihmiseni onkin päättänyt että ei ala minua väkisin sängyn alta kaivamaan, vaan saan olla siellä rauhassa ja turvassa jos kerran haluan, niin nyt hän haki minut sieltä pois ja laittoi makuuhuoneen oven hetkeksi kiinni etten päässyt palaamaan takaisin. Rauhassa saan toki olla, mutta ei kai siitäkään mitään tule että jään sinne asumaan enkä tule edes kun oma ihmiseni kutsuu. Ensin minä kiertelin huonetta vähän seiniä ja ihmiseni selkää pitkin, mutta sitten minä uskalsin taas parkeerata hänen syliinsä.
Se miesihminen oli ihan mukava ja häntä minä uskalsin haistella paljon enemmän, mutta sitä naisihmistä minä vielä arastelin. Murisinkin välillä. Ihmiseni vähän luulee sen johtuvan siitä, että hän on puheissaan ja liikkeissään paljon eläväisempi ja nopeampi kuin kaikki muut ihmiset joita olen tavannut, niin minua vähän pelotti. Olen hänen mielestään kaverustunut paljon helpommin niitten ihmisten kanssa jotka ovat vain antaneet minun rauhassa olla ja haistella oman aikani ja tottua omaan tahtiini. Me lenkkeiltiin saattamaan ihmisiä junalle, ja olin ensin vähän pelokas kun se asema oli isossa tunnelissa missä kaikui kovasti. Ihmiseni kuitenkin istui rauhassa paikallaan kunnes molempiin suuntiin lähteneet junat olivat menneet matkoihinsa, etten minä luule että pysähtyvää tai liikkeelle lähtevää junaa tarvitsee lähteä "pakoon". Se kaiku kuitenkin häiritsi minua hiukkasen, koska rauhotuin selvästi kun pääsimme tunnelista ulos.
Loppuilta me vain makoiltiin ja oltiin ihan rauhassa. Ihmiseni nukahti väsyneenä hänkin sohvalle ja heräsi siitä vasta myöhään, joten me käytiin viimeisellä pikapissalla vielä yhdeltä yöllä. Aamulla hän heräsi seitsemän jälkeen, kun minulla oli vähän paha olo ja oksetti, ja etsin parempaa paikkaa kuin sängynalus. Oksensin vain ihan pienen läntin jotakin vähän liman näköistä, ihmiseni siivosi sen pois ja sitten me käytiin äkkiä vielä ulkona. Lepäilin vielä muutaman tunnin, ja sitten rohkaistuin sängyn alta taas omalle petilleni.
Aamulla minua vähän pelotti kun ihmiseni imuroi, mutta ihmistäni nauratti että imurin jälkeen moppi ei ainakaan enää ollut yhtään pelottava. Seurailin moppia ympäri asuntoa, ja kun lattia oli puhdas eikä siinä enää ollut kahta kiloa hiekkaa, minä nuuhkin asunnon taas ympäriinsä. Mäntysuopa tuoksuu aika jännittävältä. Nyt minä odotan että ihmiseni kävisi äkkiä suihkussa, niin sitten päästäisiin taas lenkille. Tahdon nuuhkimaan!
Ai niin, ja marras-joulukuun vaihteessa me muutetaan Eevan ja Utun kanssa Espoon Ymmerstaan! Siitä tulee hauskaa!
Utu ärähti minulle aika kovaa, kun menin hänen raksuilleen omine lupineni omat syötyäni kun hän itse oli vielä niiden kimpussa, mutta en vinkunut vaan peräännyin vaan niin kuin kuuluikin. Turhasta ei ole lupa äristä, mutta nyt oli aihetta. Tuli ainakin selväksi että Utu on vanhempana naisena meistä kahdesta se pomo! Eeva käski Utun kauemmas kun minä makoilin rapsuteltavana oman ihmiseni sylissä, koska kyllä Utunkin täytyy tietää että minulla on myös oikeuteni. Ei hänkään saa yrittää omia minun ihmistäni silloin kun on minun oma Kaapo-hetkeni. Vasta kun minä menin taas matkoihini, oli Utun vuoro käydä halimassa ihmistäni. Meillä oli ihan leppoisaa, ja kunhan me vielä vähän paremmin tutustutaan, niin pian me varmaan jo makoillaan ihan vieretysten!
Illemmalla ihmiseni ystävä tuli yöksi kylään, ja Tommi oli kyllä tosi mukava ihminen hänkin! Hän toi minulle ikioman herkkupalapussin, ja sain tutustua häneen ihan rauhassa lattialla istuskellen ja välillä sain vähän nameja. Yöllä minä herätin ihmiseni pari kertaa haukahtamalla, kun toinen ihminen kulki makuuhuoneen oven takana, mutta sitten me nukuskeltiin ihan rauhassa aamuun asti. Pidätinkin hienosti monta tuntia, eikä täytynyt käydä yöllä ulkona! Me tehtiin iltapäivällä superpitkä lenkki, ja käytiin kotimatkalla äkkiä tutustumassa Siniinkin hänen etupihallaan. Sain Siniltä pienen palan herkkuleipää ja rohkaistuin nuuhkimaan hänetkin. Sinikin oli ihan supermukava!
Illalla meille tuli kotona käymään vielä pari uutta ihmistä, ja minä taisin alkaa olla jo aika väsynyt kaikkeen uuteen, kun minä pesiydyin turvaan sängyn alle ja murisin. Vaikka ihmiseni onkin päättänyt että ei ala minua väkisin sängyn alta kaivamaan, vaan saan olla siellä rauhassa ja turvassa jos kerran haluan, niin nyt hän haki minut sieltä pois ja laittoi makuuhuoneen oven hetkeksi kiinni etten päässyt palaamaan takaisin. Rauhassa saan toki olla, mutta ei kai siitäkään mitään tule että jään sinne asumaan enkä tule edes kun oma ihmiseni kutsuu. Ensin minä kiertelin huonetta vähän seiniä ja ihmiseni selkää pitkin, mutta sitten minä uskalsin taas parkeerata hänen syliinsä.
Se miesihminen oli ihan mukava ja häntä minä uskalsin haistella paljon enemmän, mutta sitä naisihmistä minä vielä arastelin. Murisinkin välillä. Ihmiseni vähän luulee sen johtuvan siitä, että hän on puheissaan ja liikkeissään paljon eläväisempi ja nopeampi kuin kaikki muut ihmiset joita olen tavannut, niin minua vähän pelotti. Olen hänen mielestään kaverustunut paljon helpommin niitten ihmisten kanssa jotka ovat vain antaneet minun rauhassa olla ja haistella oman aikani ja tottua omaan tahtiini. Me lenkkeiltiin saattamaan ihmisiä junalle, ja olin ensin vähän pelokas kun se asema oli isossa tunnelissa missä kaikui kovasti. Ihmiseni kuitenkin istui rauhassa paikallaan kunnes molempiin suuntiin lähteneet junat olivat menneet matkoihinsa, etten minä luule että pysähtyvää tai liikkeelle lähtevää junaa tarvitsee lähteä "pakoon". Se kaiku kuitenkin häiritsi minua hiukkasen, koska rauhotuin selvästi kun pääsimme tunnelista ulos.
Loppuilta me vain makoiltiin ja oltiin ihan rauhassa. Ihmiseni nukahti väsyneenä hänkin sohvalle ja heräsi siitä vasta myöhään, joten me käytiin viimeisellä pikapissalla vielä yhdeltä yöllä. Aamulla hän heräsi seitsemän jälkeen, kun minulla oli vähän paha olo ja oksetti, ja etsin parempaa paikkaa kuin sängynalus. Oksensin vain ihan pienen läntin jotakin vähän liman näköistä, ihmiseni siivosi sen pois ja sitten me käytiin äkkiä vielä ulkona. Lepäilin vielä muutaman tunnin, ja sitten rohkaistuin sängyn alta taas omalle petilleni.
Aamulla minua vähän pelotti kun ihmiseni imuroi, mutta ihmistäni nauratti että imurin jälkeen moppi ei ainakaan enää ollut yhtään pelottava. Seurailin moppia ympäri asuntoa, ja kun lattia oli puhdas eikä siinä enää ollut kahta kiloa hiekkaa, minä nuuhkin asunnon taas ympäriinsä. Mäntysuopa tuoksuu aika jännittävältä. Nyt minä odotan että ihmiseni kävisi äkkiä suihkussa, niin sitten päästäisiin taas lenkille. Tahdon nuuhkimaan!
Ai niin, ja marras-joulukuun vaihteessa me muutetaan Eevan ja Utun kanssa Espoon Ymmerstaan! Siitä tulee hauskaa!
perjantai 28. lokakuuta 2011
Ostoksilla!
Minulta on nyt lähtenyt kaksi maitohampua!
Minä täytän 6.11. puoli vuotta, mutta sain lahjan jo etukäteen: mustat heijastinvaljaat ja uuden hihnan! Tällä talutushihnalla minäkin olen nyt katu-uskottava teini! (Vaikka nuo pääkallot onkin heijastimia...)
Koira veräjästä
Eläinlääkäristä alkaa tulla kohta minun lempipaikkani! Parina iltana lenkillä ohi kuljettaessa olen ihan ollut taas menossa sisälle asti, ja tänään kun mentiin niitä minun maitohampujani poistattamaan, pääsinkin pois taas pelkillä herkuilla. Eilen illalla minä tiputin yhden maitokulmurini kotona lattialle, ja tänään eläinlääkäritäti sanoi että muutkin ovat nyt viikon aikana löystyneet niin hyvin että ne varmasti tippuvat tässä ihan muutaman päivän sisään. Melkein olisi kuulemma voinut sormin nyppäistä pois.
Ihmiseni on tyytyväinen että antoi minulle herkkurullan järsittäväksi silloin kun tulin uuteen kotiin, koska jos minä en sellaisia ollut ennen saanut järsiä niin ei ihmekään ettei hampaani olleet putoamassa omin voimin. Ehkä minä nyt viikonloppuna saan sen jemmatunkin herkkutangon, että järsisin oikein kovasti ja pääsisin maitohampaistani eroon. Sitten minulle voisi rauhassa tulla kunnolliset ison pojan hampaat!
Tänään minä pelkäsin pyykkikonetta, joka oli vielä päällä kun me tulimme kotiin. En meinannut millään suostua tulemaan kylpyhuoneeseen tassupyykille, ja sitten kun tassut oli taas pyyhitty, minä arastelin uskallanko mennä pois kylppäristä. Sitten minä kiidin ja loikkasin pyykkikoneen ohi ja löysin turvapaikan makkarin lattialta. Ruoka maistui ihan superhyvältä, kun en saanut aamuruokaa hampuoperaationi takia. Nyt minä taas vähäsen lepään...
Ihmiseni on tyytyväinen että antoi minulle herkkurullan järsittäväksi silloin kun tulin uuteen kotiin, koska jos minä en sellaisia ollut ennen saanut järsiä niin ei ihmekään ettei hampaani olleet putoamassa omin voimin. Ehkä minä nyt viikonloppuna saan sen jemmatunkin herkkutangon, että järsisin oikein kovasti ja pääsisin maitohampaistani eroon. Sitten minulle voisi rauhassa tulla kunnolliset ison pojan hampaat!
Tänään minä pelkäsin pyykkikonetta, joka oli vielä päällä kun me tulimme kotiin. En meinannut millään suostua tulemaan kylpyhuoneeseen tassupyykille, ja sitten kun tassut oli taas pyyhitty, minä arastelin uskallanko mennä pois kylppäristä. Sitten minä kiidin ja loikkasin pyykkikoneen ohi ja löysin turvapaikan makkarin lattialta. Ruoka maistui ihan superhyvältä, kun en saanut aamuruokaa hampuoperaationi takia. Nyt minä taas vähäsen lepään...
torstai 27. lokakuuta 2011
Sekarotuinen lehdennoutaja
Ihmiseni nauroi minulle tänään aamulla makeasti, kun luikahdin käymään parvekkeella ja kipitin pian sen jälkeen takaisin petilleni iso hieno punainen lehti suussani. Mutta olin huippunopea ja ehdin riipiä sen palasiksi, ennen kuin suikaleet kerättiin minulta pois. Ihmiseni on sitä mieltä että olen käsittänyt tämän lehden noutamisen perusperiaatteen hieman väärin, mutta minusta tämä oma versioni on paljon mukavampi.
Saavutuksiini luettakoon myös se, että olen venytellyt ja kieppunut petilläni niin tehokkaasti, että pahvilaatikko johon pesäni on toistaiseksi rakennettu, on alkanut hajota liitoksistaan. Osaan kääntää itseni lähes korkkiruuville kun haluan että minua rapsutetaan, mutta joskus tykkään kieroilla petillänikin. Eilen minä makoilin taas ihmiseni sohvan edessä pienellä matollani masu ja takajalat taivasta kohden, ja rintani ja etutassuni ihan kierossa melkein puoliksi sohvan alla, ja antauduin rapsutuksille. Sitten minä nukahdin siihen, ja ihmistäni nauratti kovasti kun minä kai juoksin unissani. Kuononi ja tassuni nytkyivät niin että minä tärisin melkein koko koira. Se oli kuulemma vielä huvittavamman näköistä kuin minun hikkani.
Eilen minä olin ensimmäistä kertaa tunnin yksin kotona, kun ihmiseni kävi ystävänsä kanssa katsomassa asuntoa. Ihmistäni harmitti, ettei hänellä ollut mahdollista virittää kotiin jonkinlaista kameraa, jolla olisi voinut vakoilla mitä kaikkea minä sillä aikaa puuhasin. Hän veikkaa että olen varmaankin pakoillut sängyn alla suurimman osan ajasta, kun en ollut tuhonnut mitään, eikä sohvalle viritetyllä peittoansallakaan näkynyt painaumia, mutta en ole kertonut hänelle vieläkään mitä oikeastaan tapahtui. Kun hän tuli kotiin, minä tulin makuuhuoneen ovelle katsomaan kuka tulee, ja sitten luikin ihan hirvittävällä kiireellä takaisin sängyn alle. Kun hän vähän ajan päästä kutsui minua luokse, minä menin ihan nöyränä ja masu maata viistäen. Ihmistäni vähän huvitti kun olin niin raasu.
Lauantaina minä saan tavata Eevan dogo argentino Utun. Ihmiseni kuuli että Utu oli haistellut auton jossa minut tuotiin kotiin ihan hirvittävän tarkkaan, mutta häntä villin iloisesti heiluen. Utu oli myös pessyt autossa ihmiseni korvat hyvin tarkkaan ja sinetöinyt sopimuksen että he ainakin ovat kavereita. Ihmiseni ja Eeva ovat positiivisilla mielin, että kun minä ja Utu olemme saaneet jo tottua toistemme hajuun pariinkin kertaan sen auton sekä ihmistemme vaatteiden välityksellä, meistäkin varmasti tulee kaverit. Utu on kuulemma hirmuisen kiltti tyttö, ja jos hyvä säkä käy niin se saattaa valeraskauden mainingeissa vähän niin kuin adoptoida minut, kun minä ole vielä niin pieni ja vähän vauva. Toivottavasti meistä tulee ihan parhaat kaverit!
Tänään minulla kävi vähän huono säkä. Rappukäytävässä imuroitiin, ja ihmiseni mietti että hyvä vain, niin totun imurinkin ääneen. Minä tulin olohuoneen lattialle kuuntelemaan ja ihmettelemään korvat pystyssä, ja hiljalleen uskaltauduin lähemmäs ovea. Juuri silloin postimies tiputti kolahtaen luukusta ison kasan mainoksia, ja minä sain ihan hirmuisen slaagin. Vinguin ja kirmasin taas sängyn alle turvaan. Ihmiseni yritti houkutella minua uudestaan ovea kohti pienillä keittokinkun siivuilla, että näkisin ettei siellä oikeasti ole mitään pelättävää, mutta muutama metri ennen ovea minulla meni liinat kiinni. Turvauduin taas sängynalustaan, ja ihmiseni jätti viimeisen pikkupalan kinkkua iiihan oven eteen odottamaan, että uskaltaudun uudelle tutkimusretkelle. Kerään vielä vähän rohkeutta, ja menen ihan kohta!
tiistai 25. lokakuuta 2011
Outoa ja ihmeellistä!
Toissa yönä kun mentiin nukkumaan, minä päätinkin kaivautua taas ihmiseni sängyn alle. Mikäköhän minua niin kovasti jännittää? Siellä minä tuhisin ja rahistelin turkkiani sängyn alapintaa vasten ahtaassa kolossani, mutta kun ihmiseni muutaman tunnin päästä vähän havahtui, hän huomasi että olinkin taas omalla petilläni. Olen oppinut herättämään ihmiseni ihan vähälläkin, ja aamulla neljältä käytiin taas vähän ulkona. Sitten taas uinuttiin ja kahdeksan jälkeen mentiin taas ulos. Ihmiseni alkaa olla aika varma, että vaikka hän ei ikinä ole ollut aamuihminen, minä saatan onnistua tekemään hänestä sellaisen!
Iltapäivällä me käveltiin ihmiseni kaveria vastaan juna-asemalle, ja minua taas arasteli haistella ihan uutta ihmistä. Pelkäänköhän minä vieläkin että minun pitää jälleen kerran muuttaa ja vaihtaa paikkaa, ja uudet ihmiset ovat siksi niin pelottavia? Ihmiseni sai lopullisen todisteen siitä että minä todellakin osaan haukkua sille päälle sattuessani, ja kun me tultiin sen vieraan ihmisen kanssa kotiin, niin minä ensin vähän nuuhkin ja sitten minä haukuin ja vähän ulisinkin. Minun ihmiseni kyllä yritti kertoa minulle että ei saa haukkua ja urista, kaivauduin taas sängyn alle turvaan, kävin taas välillä vähän yrittämässä murista ja kun taas kiellettiin, menin takaisin lepäilemään.
Minäpä en vielä ollenkaan tiedä, että ihmiseni toinenkin ystävä saattaa tulla keskiviikkona tai torstaina käymään, kun hän on jo kauan sitten luvannut auttaa muutaman kuvan tekemisen kanssa. Ihmiseni toivoo kovasti että totun pian siihen, ettei vieraille tarvitse urista! Perjantaina mennään sinne hampuhoitoon, ja lauantaina tapaan taas Eevan joka oli ihmiseni kanssa minua hakemassa Vaalimaalta. Eeva ottaa oman koiransa Utun mukaan ja minä pääsen kokeilemaan jos uskaltaisin ja osaisin tulla toimeen ihan vieraan koiran kanssa. Ihmiseni lupasi että mennään kaikki yhdessä lenkille. En tiedä vielä pääsenkö mukaan, kun ihmiseni ja Eeva menevät katsomaan mahdollista uutta kimppakämppää Espoossa, me katsotaan sitten olisinko mieluummin sen aikaa yksin kotona vai haluanko ihan lähteä mukaan. Ja myöhemmin lauantaina vielä yksi minun ihmiseni ystävä tulee toiselta paikkakunnalta yökylään. Minua vähän hermostuttaa kun näitä ihmisiä tulee ja menee, mutta pitäähän minun siihenkin tottua.
Eilen minä hoksasin vähän liian hienosti että eteisen lattialla olevat sanomalehdet ovat juuri sitä varten jos minulta tulee lenkille lähdettäessä vahinko, ja pari kertaa ulos mentäessä teinkin ensimmäiset asiani juuri siihen. Ihmiseni totesi että otetaan lehdet sittenkin pois, etten ala pitämään oven edustaa ensimmäisenä etappina. Mieluummin sitten siivotaan vähän aikaa. Eilen hän pyyhki kodin lattiat mopilla, ja minua ensin vähän huoletti että mitä tapahtuu, mutta sitten jo vähän nuuhkinkin hänen perässään. Ihmiseni sanoi ettei vielä viitsinyt ottaa imuria esiin, kun hän epäilee että sitä minä ainakin pelkään. Pyykkikoneen hän aikoo laittaa päälle perjantaina vähän ennen kuin lähdetään eläinlääkäriin, jos se vaikka ehtisi pestä sillä välin kun ollaan pois. Linkous on aika äänekäs juttu siinä vanhassa koneessa, ja minä saattaisin säikähtää pahasti!
Minä alan olla lenkeillä jo paaaljon pirteämpi, ja seurailen ympäristöäni kuonolla, silmillä ja korvat pystyssä. Ja nyt kun paikat alkavat olla tutumpia, minä myös vedän hihnassa enemmän. Ihmiseni aikoo ostaa minulle vielä valjaat pantani lisäksi. Eilen iltalenkillä minä huomasin nurmikentän poikki juoksevan jäniksen huimasti aikaisemmin kuin ihmiseni, ja lähdin jo juoksemaan vauhdilla peräänkin, mutta hihna tuli hyvin äkkiä vastaan ja minulle tuli äkkipysähdys. Ihmistäni ensin huvitti että minulta taitaa löytyä metsästysviettiä, mutta tuumi sitten että kunhan minä vähän tästä kasvan, niin katsotaan jos minä saisin opetella ajamaan tai jäljestämään. Se saattaisi olla aika jännittävää!
Iltapäivällä me käveltiin ihmiseni kaveria vastaan juna-asemalle, ja minua taas arasteli haistella ihan uutta ihmistä. Pelkäänköhän minä vieläkin että minun pitää jälleen kerran muuttaa ja vaihtaa paikkaa, ja uudet ihmiset ovat siksi niin pelottavia? Ihmiseni sai lopullisen todisteen siitä että minä todellakin osaan haukkua sille päälle sattuessani, ja kun me tultiin sen vieraan ihmisen kanssa kotiin, niin minä ensin vähän nuuhkin ja sitten minä haukuin ja vähän ulisinkin. Minun ihmiseni kyllä yritti kertoa minulle että ei saa haukkua ja urista, kaivauduin taas sängyn alle turvaan, kävin taas välillä vähän yrittämässä murista ja kun taas kiellettiin, menin takaisin lepäilemään.
Minäpä en vielä ollenkaan tiedä, että ihmiseni toinenkin ystävä saattaa tulla keskiviikkona tai torstaina käymään, kun hän on jo kauan sitten luvannut auttaa muutaman kuvan tekemisen kanssa. Ihmiseni toivoo kovasti että totun pian siihen, ettei vieraille tarvitse urista! Perjantaina mennään sinne hampuhoitoon, ja lauantaina tapaan taas Eevan joka oli ihmiseni kanssa minua hakemassa Vaalimaalta. Eeva ottaa oman koiransa Utun mukaan ja minä pääsen kokeilemaan jos uskaltaisin ja osaisin tulla toimeen ihan vieraan koiran kanssa. Ihmiseni lupasi että mennään kaikki yhdessä lenkille. En tiedä vielä pääsenkö mukaan, kun ihmiseni ja Eeva menevät katsomaan mahdollista uutta kimppakämppää Espoossa, me katsotaan sitten olisinko mieluummin sen aikaa yksin kotona vai haluanko ihan lähteä mukaan. Ja myöhemmin lauantaina vielä yksi minun ihmiseni ystävä tulee toiselta paikkakunnalta yökylään. Minua vähän hermostuttaa kun näitä ihmisiä tulee ja menee, mutta pitäähän minun siihenkin tottua.
Eilen minä hoksasin vähän liian hienosti että eteisen lattialla olevat sanomalehdet ovat juuri sitä varten jos minulta tulee lenkille lähdettäessä vahinko, ja pari kertaa ulos mentäessä teinkin ensimmäiset asiani juuri siihen. Ihmiseni totesi että otetaan lehdet sittenkin pois, etten ala pitämään oven edustaa ensimmäisenä etappina. Mieluummin sitten siivotaan vähän aikaa. Eilen hän pyyhki kodin lattiat mopilla, ja minua ensin vähän huoletti että mitä tapahtuu, mutta sitten jo vähän nuuhkinkin hänen perässään. Ihmiseni sanoi ettei vielä viitsinyt ottaa imuria esiin, kun hän epäilee että sitä minä ainakin pelkään. Pyykkikoneen hän aikoo laittaa päälle perjantaina vähän ennen kuin lähdetään eläinlääkäriin, jos se vaikka ehtisi pestä sillä välin kun ollaan pois. Linkous on aika äänekäs juttu siinä vanhassa koneessa, ja minä saattaisin säikähtää pahasti!
Minä alan olla lenkeillä jo paaaljon pirteämpi, ja seurailen ympäristöäni kuonolla, silmillä ja korvat pystyssä. Ja nyt kun paikat alkavat olla tutumpia, minä myös vedän hihnassa enemmän. Ihmiseni aikoo ostaa minulle vielä valjaat pantani lisäksi. Eilen iltalenkillä minä huomasin nurmikentän poikki juoksevan jäniksen huimasti aikaisemmin kuin ihmiseni, ja lähdin jo juoksemaan vauhdilla peräänkin, mutta hihna tuli hyvin äkkiä vastaan ja minulle tuli äkkipysähdys. Ihmistäni ensin huvitti että minulta taitaa löytyä metsästysviettiä, mutta tuumi sitten että kunhan minä vähän tästä kasvan, niin katsotaan jos minä saisin opetella ajamaan tai jäljestämään. Se saattaisi olla aika jännittävää!
maanantai 24. lokakuuta 2011
Eläinlääkärissä
Iiihan vähän ensin pelotti, mutta sitten siellä olikin ihan mukavaa. Eläinlääkäritätikin oli ylpeä minusta, kun olin niin hienosti siinä pöydällä ja rauhotuin melkein heti. Minun tassuni ja häntäni ja masuni ja napani ja poikajuttuni ja korvani ja simmuni olivat kaikki ihan kunnossa. Sain rokotteen uudestaan, ja kuukauden päästä mennään vielä ottamaan tehoste. Kiltti eläinlääkäritäti laittoi kuononi eteen herkkupaloja, enkä edes huomannut koko rokotusta, makustelin vain nameja!
En siis pelkää ollenkaan että mennään nyt perjantaina uudestaan, vaikka minut silloin jopa rauhotetaan ja maitokulmahampaani poistetaan. Ne ovat nyt varsinaisten kulmahampaitteni tiellä, eikä olisi ollenkaan kivaa jos minulle tulisi purentavikoja vain siksi etten uskalla antaa poistaa noita maitohampuja! Ihmiseni laittoi kongiini hiukkasen maksalaatikkoa, ja laittoi kongin pakkaseen, niin se tuntuu varmaan hampaitanikin vasten tosi hyvältä. Lisäksi saan vähän lisää haastetta, kun osaan saada pienemmät namut ulos jo melkein liiankin helposti.
Ihmiseni osti pantaani myös valollisen heijastimen, niin minäkin näyn pimeillä teillä iltalenkeillä!
En siis pelkää ollenkaan että mennään nyt perjantaina uudestaan, vaikka minut silloin jopa rauhotetaan ja maitokulmahampaani poistetaan. Ne ovat nyt varsinaisten kulmahampaitteni tiellä, eikä olisi ollenkaan kivaa jos minulle tulisi purentavikoja vain siksi etten uskalla antaa poistaa noita maitohampuja! Ihmiseni laittoi kongiini hiukkasen maksalaatikkoa, ja laittoi kongin pakkaseen, niin se tuntuu varmaan hampaitanikin vasten tosi hyvältä. Lisäksi saan vähän lisää haastetta, kun osaan saada pienemmät namut ulos jo melkein liiankin helposti.
Ihmiseni osti pantaani myös valollisen heijastimen, niin minäkin näyn pimeillä teillä iltalenkeillä!
Voi ihmetys!
Eilen me käytiin tosi monta kertaa ulkona, ja minä osasin olla yön ihan rauhassa omalla petillä mooonta tuntia ennen kuin tuli taas ihan hirveän iso hätä ulos. Sain taas kehuja! Kyllä minä illalla vielä vähän yritin ihmiseni sänkyyn, mutta en onnistunut. Koitin kerran hypätäkin, mutta se sänky on niin kovin korkea, etten päässyt vaan tipahdin takaisin lattialle. On se oma petikin kuitenkin ihan hirmu hyvä. Ihmiseni pitää kyllä silti varmaan ostaa minulle ihan meille koirille tarkoitettu peti, kun minua kiinnostaisi niin kovasti järsiä ja pureskella sitä pahvilaatikkoa ja tyynyä jotka löysin peittoni alta.
Pitkällä lenkillä me seikkailtiin Kaivokselaan nuuhkimaan Tiinaa, mutta ei menty vielä sisälle asti kun en ole ihan varma osaanko olla innostumatta tai jännittämättä niin paljon, ettei minulle sattuisi vahinkoa. Ensin minua pelotti kun en ollut ikinä nuuhkinut Tiinaa ennen, mutta sitten rohkaistuin vähän nuuhkimaan, ja huomasin että sain sieltäkin rapsuja! Ihan kokonaan en osannut rentoutua, mutta ei minua pelottanut enää ollenkaan niin paljon.
Tänään ihmiseni vei minun vakuutuspaperini postiin. Vähän ihmetytti, kun ihmiseni jätti minut yksin ulos odottamaan, ja hihnani oli kiinni niin etten päässytkään mukaan. Ensin vähän pelotti ja yritin seurata, mutta kun ihmiseni tuli takaisin, minä odotin jo melkein ihan rauhallisesti. Tutustuttiin taas uusiin polkuihin, ja niitä uusia hajuja oli ihan mielettömän paljon. Sitten jouduin taas odottamaan ulkona, kun ihmiseni kävi kaupassa, mutta enköhän minä pian opi ettei sitä tarvitse pelätä. Kyllä hän aina tulee takaisin.
Kotona istuttiin ja makoiltiin aika pitkään lattialla ja rapsuteltiin ja kellittiin. Minä ole aikamoinen venyttelyotus kun sille päälle satun. Ensin minua vähän ihmetytti kun minun tassuni kiinnostivat ihmistäni niin kovasti. Vastustelin pikkuisen, mutta huomasin sitten ettei se ollutkaan niin pelottavaa. Tänään mennään puoli kahdelta käymään eläinlääkärillä. Ihmiselleni sanottiin, että heillä on ollut periaatteena laittaa ulkomailta tuleville koirille rokotteet varmuuden vuoksi uudelleen. En ole yhtään varma tykkäänkö ajatuksesta. Jännittää.
Pitkällä lenkillä me seikkailtiin Kaivokselaan nuuhkimaan Tiinaa, mutta ei menty vielä sisälle asti kun en ole ihan varma osaanko olla innostumatta tai jännittämättä niin paljon, ettei minulle sattuisi vahinkoa. Ensin minua pelotti kun en ollut ikinä nuuhkinut Tiinaa ennen, mutta sitten rohkaistuin vähän nuuhkimaan, ja huomasin että sain sieltäkin rapsuja! Ihan kokonaan en osannut rentoutua, mutta ei minua pelottanut enää ollenkaan niin paljon.
Tänään ihmiseni vei minun vakuutuspaperini postiin. Vähän ihmetytti, kun ihmiseni jätti minut yksin ulos odottamaan, ja hihnani oli kiinni niin etten päässytkään mukaan. Ensin vähän pelotti ja yritin seurata, mutta kun ihmiseni tuli takaisin, minä odotin jo melkein ihan rauhallisesti. Tutustuttiin taas uusiin polkuihin, ja niitä uusia hajuja oli ihan mielettömän paljon. Sitten jouduin taas odottamaan ulkona, kun ihmiseni kävi kaupassa, mutta enköhän minä pian opi ettei sitä tarvitse pelätä. Kyllä hän aina tulee takaisin.
Kotona istuttiin ja makoiltiin aika pitkään lattialla ja rapsuteltiin ja kellittiin. Minä ole aikamoinen venyttelyotus kun sille päälle satun. Ensin minua vähän ihmetytti kun minun tassuni kiinnostivat ihmistäni niin kovasti. Vastustelin pikkuisen, mutta huomasin sitten ettei se ollutkaan niin pelottavaa. Tänään mennään puoli kahdelta käymään eläinlääkärillä. Ihmiselleni sanottiin, että heillä on ollut periaatteena laittaa ulkomailta tuleville koirille rokotteet varmuuden vuoksi uudelleen. En ole yhtään varma tykkäänkö ajatuksesta. Jännittää.
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
Ihmeellinen kamera!
Moikka!
Hahaa! Ihmiseni luuli etten mahdu tänne, mutta mahduinpa silti!
Äh, ei jaksa enää!
Olenpa fiksu!
Eilen ihmiseni huomasi etten ihan vielä osaakaan tehdä kaikkia asioita ulos. Häntä hieman tietty harmitti, mutta kyllä hän ymmärsi että minä olen vielä niin pieni etten millään jaksa pidättää. Varsinkin kun innostun niin helposti vähän lirahtaa, etenkin juuri kun ollaan lähdössä ulos. Maailmassa on niin paljon kaikkea jännittävää, etten millään malttaisi odottaa. Hän laittoi eteiseen oven eteen vähän sanomalehteä, että minun ei tarvitse sotkea lattiaa ihan minne sattuu.
Me kävimme aika pitkällä päiväretkellä sellaisessa ihmeellisessä kaupassa, missä oli hyllyriveittäin ihanalta tuoksuvia ruokapusseja ja vähän houkutteleva karkkihylly, jossa oli ihan lattian tasollakin kaikkia superherkkuluita. Minä vain vähän haistelin, mutta siellä kaupassa ollut toinen koira oli niin rohkea että nappasi omin lupineen yhden luun. Minä kuitenkin maltoin mieleni, ja ihmiseni oli valtavan ylpeä minusta kun osasin olla niin rauhallisesti.
Sain ihan uuden ikioman kaulapannan (se on mukavan oranssi!) ja taluttimen, sekä pienen herkkuluun joka meni kotona vielä kaappiin, mutta ehkä minä sen sitten joskus saan kun olen taas ollut huiman hienosti. Minullekin ostettiin oma säkki ruokaa, mutta se on niin valtavan suuri etten tiedä jaksanko ikinä syödä niin paljoa. Sain myös aivan superihanan keltaisen tennispallon joka vinkuu. Voi sitä riemua! Minä olin siitä niin riemuissani, että jahtasin sitä ympäri kotia niin tohkeissani että taas vähän lirahti. Hupsista.
Yöllä nukkumaan mennessä minä olin jo ehtinyt ottaa mukavat torkut ennen iltapissalla käyntiä, ja minulla riitti virtaa kuin pienessä pitäjässä, niin leikin sitten vielä vähän lisää sillä pallolla. Ihmistäni huvitti kun ensin nappasin sen suuhuni, loikin petilleni, heitin sen itselleni ja jahtasin kunnes sain sen taas kiinni, sitten tein taas saman ihan alusta. Väsyin kuitenkin aika nopeasti ja menin taas unille.
Me nukuttiin paljon paremmin tänä yönä kuin sinä ihan ensimmäisenä. Minä kävin vain ihan pari kertaa kokeilemassa pääsisinkö viereen, mutta menin sitten omalle petilleni ja pistin silmät kiinni. Aamulla puoli seitsemältä minä en enää malttanut pidättää ja kävin herättämässä ihmiseni että pitää käydä ulkona. Me tehtiin pieni lenkki, tultiin taas nukkumaan ja köllittiin kymmeneen asti. Sitten ihmiseni vei minut taas ulos.
Tämä elämä on oikeastaan ihan helppoa, mutta vielä minua tämä oleminen silti vähän jänskättää. Ulkona minä kuitenkin olen jo vähän pirteämpi, ja hölkkään eteenpäin kuono maassa, tai pysähdyn välillä korvat pystyssä valppaana kuuntelemaan ja haistelemaan. Olen niin taitava, että tullaan me kotiin sitten melkein mistä suunnasta tahansa, niin minä tiedän jo miten mennään kotiovelle. Olen melkein ihmiseni ikioma kompassi.
Me käydään nyt vähän useamman kerran ulkona, ja saan ihan valtavat kehut joka kerta kun tein pissan ulos. Tuntui niin hienolta, että minun pitää ihan oikeasti opetella pidättämään vähän paremmin niin saan sitten vähän lisää niitä mukavia sanoja. Tänään kun me tultiin ulkoa ja sain ruokaa, osasin kuppini tyhjäksi syötyäni näyttää ihmiselleni talutintani haistelemalla että vielä pitäisi käydä vähän ulkovessan puolella, ja niin me taas mentiin. Sisälle tultua osasin taas hienosti odottaa kylpyhuoneen ovella että pyyhitään minun tassuni, ja sitten kipitin takaisin petilleni lepäilemään. Täällä minä nyt venyttelen ja uinun tassut taivasta kohden. Kauniita unia!
Me kävimme aika pitkällä päiväretkellä sellaisessa ihmeellisessä kaupassa, missä oli hyllyriveittäin ihanalta tuoksuvia ruokapusseja ja vähän houkutteleva karkkihylly, jossa oli ihan lattian tasollakin kaikkia superherkkuluita. Minä vain vähän haistelin, mutta siellä kaupassa ollut toinen koira oli niin rohkea että nappasi omin lupineen yhden luun. Minä kuitenkin maltoin mieleni, ja ihmiseni oli valtavan ylpeä minusta kun osasin olla niin rauhallisesti.
Sain ihan uuden ikioman kaulapannan (se on mukavan oranssi!) ja taluttimen, sekä pienen herkkuluun joka meni kotona vielä kaappiin, mutta ehkä minä sen sitten joskus saan kun olen taas ollut huiman hienosti. Minullekin ostettiin oma säkki ruokaa, mutta se on niin valtavan suuri etten tiedä jaksanko ikinä syödä niin paljoa. Sain myös aivan superihanan keltaisen tennispallon joka vinkuu. Voi sitä riemua! Minä olin siitä niin riemuissani, että jahtasin sitä ympäri kotia niin tohkeissani että taas vähän lirahti. Hupsista.
Yöllä nukkumaan mennessä minä olin jo ehtinyt ottaa mukavat torkut ennen iltapissalla käyntiä, ja minulla riitti virtaa kuin pienessä pitäjässä, niin leikin sitten vielä vähän lisää sillä pallolla. Ihmistäni huvitti kun ensin nappasin sen suuhuni, loikin petilleni, heitin sen itselleni ja jahtasin kunnes sain sen taas kiinni, sitten tein taas saman ihan alusta. Väsyin kuitenkin aika nopeasti ja menin taas unille.
Me nukuttiin paljon paremmin tänä yönä kuin sinä ihan ensimmäisenä. Minä kävin vain ihan pari kertaa kokeilemassa pääsisinkö viereen, mutta menin sitten omalle petilleni ja pistin silmät kiinni. Aamulla puoli seitsemältä minä en enää malttanut pidättää ja kävin herättämässä ihmiseni että pitää käydä ulkona. Me tehtiin pieni lenkki, tultiin taas nukkumaan ja köllittiin kymmeneen asti. Sitten ihmiseni vei minut taas ulos.
Tämä elämä on oikeastaan ihan helppoa, mutta vielä minua tämä oleminen silti vähän jänskättää. Ulkona minä kuitenkin olen jo vähän pirteämpi, ja hölkkään eteenpäin kuono maassa, tai pysähdyn välillä korvat pystyssä valppaana kuuntelemaan ja haistelemaan. Olen niin taitava, että tullaan me kotiin sitten melkein mistä suunnasta tahansa, niin minä tiedän jo miten mennään kotiovelle. Olen melkein ihmiseni ikioma kompassi.
Me käydään nyt vähän useamman kerran ulkona, ja saan ihan valtavat kehut joka kerta kun tein pissan ulos. Tuntui niin hienolta, että minun pitää ihan oikeasti opetella pidättämään vähän paremmin niin saan sitten vähän lisää niitä mukavia sanoja. Tänään kun me tultiin ulkoa ja sain ruokaa, osasin kuppini tyhjäksi syötyäni näyttää ihmiselleni talutintani haistelemalla että vielä pitäisi käydä vähän ulkovessan puolella, ja niin me taas mentiin. Sisälle tultua osasin taas hienosti odottaa kylpyhuoneen ovella että pyyhitään minun tassuni, ja sitten kipitin takaisin petilleni lepäilemään. Täällä minä nyt venyttelen ja uinun tassut taivasta kohden. Kauniita unia!
lauantai 22. lokakuuta 2011
Uusi koti!
Eilen oli hirrrmuisen jännittävä päivä! Minä matkustin monen muun koiruuden kanssa ihan Venäjältä asti Vaalimaalle, missä minua tutkittiin ja tarkasteltiin ja pidettiin häkissä ja kaikki oli muutenkin aika hämmentävää. Minua vähän pelotti. En oikein tiennyt mitä pitäisi ajatella, kun minut lopulta annettiin ihan uuden ihmisen syliin. Tunnustan, että minä vähän vinguin.
Minulle ei oikein herkutkaan kelvanneet, kun stressasi niin kovasti, mutta kun olimme sen uuden ihmisen kanssa vähän aikaa kävelleet ihanalla nurmikolla edestakaisin (ja minä löysin mahtavan pissapaikankin!), muutin mieltäni. Lihapullat ovat kyllä oikeasti aika herkkua!
Uskaltauduin lopulta ihan omin voimin auton takapenkille, missä oli pehmoisia vilttejä joiden päällä makoilla. Ne olivat kyllä miljoona kertaa parempia kuin häkki. Uusi ihminen istui viereeni ja sitten me lähdettiin matkaan. Minua väsytti ihan hirmuisesti, ja kun minua vielä rauhallisesti rapsuteltiin ja siliteltiin, niin lopulta nukahdin kun hikka meni ohi, ja näin jopa unia. Välillä heräsin ja katselin ympärilleni että onko kaikki vielä paikalla, mutta kaikki oli ihan hyvin ja sitten nukuin vielä vähän lisää.
Huoltoasemalla en ensin meinannut uskaltaa autosta ulos, kun ne kaikki ihmeelliset hajut vähän hermostuttivat, mutta se uusi ihminen nosti minut pois autosta ja sitten me lähdettiin taas vähän haistelemaan huoltoaseman ympäristöä. Huomasin että minua ei pelottanut enää ollenkaan niin paljoa kuin ennen, ja jaksoin jo kiinnostua haistelemaan pensaita ja ruohoakin.
Loppumatkaksi minä meninkin kerälle auton lattialle, mutta välillä aina nostelin päätäni ylemmäs, että sain uudelta ihmiseltä vielä vähän lisää niitä mukavia rapsutuksia. Kun me sitten päästiin perille, me käytiin heti kävelyllä. Oli aika jännittävää, kun kaikki tuoksut olivat minulle ihan uppo-outoja. Nuuskuttelin eteenpäin melkein nenä maassa, ja uusi ihmiseni oli oikein ylpeä minusta kun ohitin vastaantulevia koiria, pyöräilijöitä, lenkkeilijöitä ja autoja niin hienosti. Vähän minua tietysti kiinnosti jäädä katselemaan niiden perään, mutta lähdin sitten melkein heti jatkamaan matkaa eteenpäin. Enkä haukkunut kertaakaan!
Uusi kotini oli aika ihmeellinen, joten en ensin ollut ihan varma saanko ihan oikeasti mennä ja tutkia kaikkia paikkoja ihan vapaasti. Ihmiseni tuumasikin, että kun kerran sisälle tultuamme en ollut heti menossa tutkimusmatkalle, meillä oli hieno mahdollisuus alkaa heti opetella menemään lenkin jälkeen tassupesulle. Istuin ihan kiltisti paikallani, ja annoin pyyhkiä tassuni sellaisella hassulla pienellä kostealla pyyhkeellä. Vaaleanpunainen on kyllä vähän tyttöjen väri, mutta ei minua haittaa.
Ihmiseni käveli sitten kanssani ympäri asuntoa ja rohkaistuin nuuskimaan ympäriinsä ihan itsekseni, eikä tämä yhtään hassumpi paikka olekaan. Sain namia ruokaakin, jauhelihaa ja herkkunaksuja. Ja piimää! Se se vasta herkkua olikin. Minä taisin rapsuttaa ja kuoputtaa itseäni sen verran paljon, että ihmiseni katsoi parhaaksi pestä minut. Ensin minua pelotti vähän, ja yritin karatakin pari kertaa, mutta sitten tajusin ettei siitä pääse karkuun ja olin ihan kiltisti. Nojasin kyllä ihmiseeni niin paljon että hänkin oli ihan märkä. Pesun jälkeen menin kuivattelemaan loput turkistani takaisin petilleni, jonka osasin hienosti omia itselleni melkein heti kotiin tultuamme. Tungin kuononi viltin alle turvaan ja otin torkut sillä välin kun turkkini kuivui.
Kävin välillä tarkistamassa että ihmiseni on vielä tallella katselemassa elokuvaa, ja palasin sitten taas omalle petilleni lepäilemään. Kävimme vielä iltapissalla ja sitten alettiin nukkumaan. Torkuin ihan rauhassa sillä välin kun ihmiseni vielä vähän aikaa luki, mutta kun valot sammuivat niin alkoi hiukkasen hermostuttaa. Kävin nostamassa tassuni sängyn reunalle, mutta minut laskettiin takaisin maahan. Yritin kyllä vielä monta kertaa, mutta näyttää vähän siltä että minä en saa mennä sänkyyn. Palasin sitten omalle petilleni, joka on onneksi kyllä ihan lähellä ihmistäni, ja pistin uudelleen silmät kiinni.
Kävin pitkin yötä aina heräillessäni vielä yrittämässä onneani josko sittenkin pääsisin viereen, mutta en onnistunut. Vähän minua kyllä vingututti kun mietin miksi en pääse kylkeen kiinni, mutta sitten löysinkin lattialta kongini! Siellä ei kyllä tällä kertaa ollut herkkuja sisällä, mutta leikin sillä silti hetken aikaa ja menin sitten yrittämään uudelleen unta. Välillä kävin juomassa kuppini kerralla ihan typötyhjäksi ja ihmiseni taisi miettiäkin jaksanko pidätellä aamuun asti kun olen vielä niin pieni ja join sitä vettä ihan valtavasti. Melkein valtamerellisen.
Aamulla ihmiseni oli minusta oikein ylpeä kun huomasi että nukuin rauhassa omalla petilläni. Hän varovasti kurkisteli petilleni pienen hyllyn taakse ja hymyili itsekseen kun nukuin melkein tassut taivasta kohden. Ei tämä yksin nukkuminen niin kamalaa olekaan. Ihmiseni taisi ottaa ihan hyvän riskin kokeillessaan nukkumista ilman että tuli pariksi yöksi viereeni lattialle nukkumaan. Se olisi voinut olla niin supermukavaa että olisi tuntunut vielä kurjemmalta sitten kun hän olisikin siirtynyt takaisin omalle petilleen.
Kävimme aamulenkillä, eikä minua haitannut ollenkaan vaikka vähän satoi. Ravistin vain välillä turkista suurimpia vesiä ja jatkoin eteenpäin jolkottelua. Kotiin tultua osasin olla menossa heti kylpyhuoneeseen, ja ihmiseni oli iloinen. Pyyhimme taas tassut ja kuivasimme turkkiani, ja sitten meninkin taas pienille torkuille. Sain ruuaksi riisiä ja sitä ihanaa raakaa jauhelihaa ja namiraksuja. Ja taas vähän piimää. Minua vähän hermostutti kun en saanut ruokakuppiani heti kun se oli valmis, mutta se taisi olla ensin vähän liian kuumaa. Sain joka tapauksessa masuni täyteen.
Ihmiseni uskalsi laittaa jo yhden matonkin takaisin lattialle huomattuaan että osaan tehdä ulos, se tuntuu tassujen alla kivemmalta kuin paljas lattia. Minä taisin myös paljastaa että osaan olla valtavan ovela sukkavaras. Pihistin ensin ihmiseni toisen villasukan ja vein petilleni, mutta hän otti sen samantien pois. Sitten pihin toisen sukan siitä parista jonka hän meinasi laittaa suihkun jälkeen jalkaansa, mutta sekin otettiin pois. Koitin vähän onneani ihmiseni kengän kanssa, mutta sekään ei ollut sallittua. Minusta tuntuu että ihmiseni ymmärtää että minua vain leikityttäisi kovasti. Vähän aikaa me leikittiinkin, mutta sitten hän jatkoi taas jotain ihmeellistä naputtamista. Sanoi että kirjoittaa minusta. Tuleekohan minusta julkkis?
Minulle ei oikein herkutkaan kelvanneet, kun stressasi niin kovasti, mutta kun olimme sen uuden ihmisen kanssa vähän aikaa kävelleet ihanalla nurmikolla edestakaisin (ja minä löysin mahtavan pissapaikankin!), muutin mieltäni. Lihapullat ovat kyllä oikeasti aika herkkua!
Uskaltauduin lopulta ihan omin voimin auton takapenkille, missä oli pehmoisia vilttejä joiden päällä makoilla. Ne olivat kyllä miljoona kertaa parempia kuin häkki. Uusi ihminen istui viereeni ja sitten me lähdettiin matkaan. Minua väsytti ihan hirmuisesti, ja kun minua vielä rauhallisesti rapsuteltiin ja siliteltiin, niin lopulta nukahdin kun hikka meni ohi, ja näin jopa unia. Välillä heräsin ja katselin ympärilleni että onko kaikki vielä paikalla, mutta kaikki oli ihan hyvin ja sitten nukuin vielä vähän lisää.
Huoltoasemalla en ensin meinannut uskaltaa autosta ulos, kun ne kaikki ihmeelliset hajut vähän hermostuttivat, mutta se uusi ihminen nosti minut pois autosta ja sitten me lähdettiin taas vähän haistelemaan huoltoaseman ympäristöä. Huomasin että minua ei pelottanut enää ollenkaan niin paljoa kuin ennen, ja jaksoin jo kiinnostua haistelemaan pensaita ja ruohoakin.
Loppumatkaksi minä meninkin kerälle auton lattialle, mutta välillä aina nostelin päätäni ylemmäs, että sain uudelta ihmiseltä vielä vähän lisää niitä mukavia rapsutuksia. Kun me sitten päästiin perille, me käytiin heti kävelyllä. Oli aika jännittävää, kun kaikki tuoksut olivat minulle ihan uppo-outoja. Nuuskuttelin eteenpäin melkein nenä maassa, ja uusi ihmiseni oli oikein ylpeä minusta kun ohitin vastaantulevia koiria, pyöräilijöitä, lenkkeilijöitä ja autoja niin hienosti. Vähän minua tietysti kiinnosti jäädä katselemaan niiden perään, mutta lähdin sitten melkein heti jatkamaan matkaa eteenpäin. Enkä haukkunut kertaakaan!
Uusi kotini oli aika ihmeellinen, joten en ensin ollut ihan varma saanko ihan oikeasti mennä ja tutkia kaikkia paikkoja ihan vapaasti. Ihmiseni tuumasikin, että kun kerran sisälle tultuamme en ollut heti menossa tutkimusmatkalle, meillä oli hieno mahdollisuus alkaa heti opetella menemään lenkin jälkeen tassupesulle. Istuin ihan kiltisti paikallani, ja annoin pyyhkiä tassuni sellaisella hassulla pienellä kostealla pyyhkeellä. Vaaleanpunainen on kyllä vähän tyttöjen väri, mutta ei minua haittaa.
Ihmiseni käveli sitten kanssani ympäri asuntoa ja rohkaistuin nuuskimaan ympäriinsä ihan itsekseni, eikä tämä yhtään hassumpi paikka olekaan. Sain namia ruokaakin, jauhelihaa ja herkkunaksuja. Ja piimää! Se se vasta herkkua olikin. Minä taisin rapsuttaa ja kuoputtaa itseäni sen verran paljon, että ihmiseni katsoi parhaaksi pestä minut. Ensin minua pelotti vähän, ja yritin karatakin pari kertaa, mutta sitten tajusin ettei siitä pääse karkuun ja olin ihan kiltisti. Nojasin kyllä ihmiseeni niin paljon että hänkin oli ihan märkä. Pesun jälkeen menin kuivattelemaan loput turkistani takaisin petilleni, jonka osasin hienosti omia itselleni melkein heti kotiin tultuamme. Tungin kuononi viltin alle turvaan ja otin torkut sillä välin kun turkkini kuivui.
Kävin välillä tarkistamassa että ihmiseni on vielä tallella katselemassa elokuvaa, ja palasin sitten taas omalle petilleni lepäilemään. Kävimme vielä iltapissalla ja sitten alettiin nukkumaan. Torkuin ihan rauhassa sillä välin kun ihmiseni vielä vähän aikaa luki, mutta kun valot sammuivat niin alkoi hiukkasen hermostuttaa. Kävin nostamassa tassuni sängyn reunalle, mutta minut laskettiin takaisin maahan. Yritin kyllä vielä monta kertaa, mutta näyttää vähän siltä että minä en saa mennä sänkyyn. Palasin sitten omalle petilleni, joka on onneksi kyllä ihan lähellä ihmistäni, ja pistin uudelleen silmät kiinni.
Kävin pitkin yötä aina heräillessäni vielä yrittämässä onneani josko sittenkin pääsisin viereen, mutta en onnistunut. Vähän minua kyllä vingututti kun mietin miksi en pääse kylkeen kiinni, mutta sitten löysinkin lattialta kongini! Siellä ei kyllä tällä kertaa ollut herkkuja sisällä, mutta leikin sillä silti hetken aikaa ja menin sitten yrittämään uudelleen unta. Välillä kävin juomassa kuppini kerralla ihan typötyhjäksi ja ihmiseni taisi miettiäkin jaksanko pidätellä aamuun asti kun olen vielä niin pieni ja join sitä vettä ihan valtavasti. Melkein valtamerellisen.
Aamulla ihmiseni oli minusta oikein ylpeä kun huomasi että nukuin rauhassa omalla petilläni. Hän varovasti kurkisteli petilleni pienen hyllyn taakse ja hymyili itsekseen kun nukuin melkein tassut taivasta kohden. Ei tämä yksin nukkuminen niin kamalaa olekaan. Ihmiseni taisi ottaa ihan hyvän riskin kokeillessaan nukkumista ilman että tuli pariksi yöksi viereeni lattialle nukkumaan. Se olisi voinut olla niin supermukavaa että olisi tuntunut vielä kurjemmalta sitten kun hän olisikin siirtynyt takaisin omalle petilleen.
Kävimme aamulenkillä, eikä minua haitannut ollenkaan vaikka vähän satoi. Ravistin vain välillä turkista suurimpia vesiä ja jatkoin eteenpäin jolkottelua. Kotiin tultua osasin olla menossa heti kylpyhuoneeseen, ja ihmiseni oli iloinen. Pyyhimme taas tassut ja kuivasimme turkkiani, ja sitten meninkin taas pienille torkuille. Sain ruuaksi riisiä ja sitä ihanaa raakaa jauhelihaa ja namiraksuja. Ja taas vähän piimää. Minua vähän hermostutti kun en saanut ruokakuppiani heti kun se oli valmis, mutta se taisi olla ensin vähän liian kuumaa. Sain joka tapauksessa masuni täyteen.
Ihmiseni uskalsi laittaa jo yhden matonkin takaisin lattialle huomattuaan että osaan tehdä ulos, se tuntuu tassujen alla kivemmalta kuin paljas lattia. Minä taisin myös paljastaa että osaan olla valtavan ovela sukkavaras. Pihistin ensin ihmiseni toisen villasukan ja vein petilleni, mutta hän otti sen samantien pois. Sitten pihin toisen sukan siitä parista jonka hän meinasi laittaa suihkun jälkeen jalkaansa, mutta sekin otettiin pois. Koitin vähän onneani ihmiseni kengän kanssa, mutta sekään ei ollut sallittua. Minusta tuntuu että ihmiseni ymmärtää että minua vain leikityttäisi kovasti. Vähän aikaa me leikittiinkin, mutta sitten hän jatkoi taas jotain ihmeellistä naputtamista. Sanoi että kirjoittaa minusta. Tuleekohan minusta julkkis?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)