Kikin ihminen haastoi meidät, ja mehän tietty kokeillaan kaikkea ainakin kerran!
Säännöt:
1. Jokaisen haastetun pitää vastata haastajan esittämiin 11 kysymykseen/asiaan itsestään.
2. Haastetun pitää kertoa 11 kysymystä ja haastaa uudet bloggaajat.
3. Haastetun pitää valita 11 bloggaajaa, jolla on alle 200 lukijaa.
4. Pitää kertoa, että heidät on haastettu.
5. Ei takaisin haastamista.
1. Jos saisit nyt koiranpennun miten kasvattaisit sitä eri tavalla kuin aiempia koiriasi?
Aloittaisin varmaankin sen kasvattamisen heti enkä "sitten vähän myöhemmin", vaikka se pienen olennon ällösöpöys kuinka vetoaisi tunteisiin.Tosin, Kaapo oli mulle tullessaan 6kk ja me päädyttiin kouluttajalle "jo" 2 kk myöhemmin, että en kai ihan metsään tuonkaan kanssa mennyt... Isompi ongelma jonka tunnustan on etten aina jaksa pitää tuolle niin lujaa peruskuria kuin kannattaisi! Onneksi pohja kuitenkin on kunnossa niin ei tarvitse kuin vähän muistuttaa.
2. Jos sinulla olisi vielä enemmän aikaa koirillesi, niin miten käyttäisit sen ajan?
Espoosta ei varmaa löytyisi metsäkaistaletta jota me ei oltais käyty tutkimassa! Samaten mua kiinnostais ihan hulluna käydä kokeilemassa Kaapon kanssa kaikkea erilaista lampaiden paimennuksesta susi- ja karhutesteihin ihan vaan sen vuoksi että olis jäätävän mielenkiintosta nähdä miten se reagois.
3. Minkä tempun olet viimeksi opettanut koirallesi?
Apua, ei olla opeteltu temppuja ikuisuuksiin. Lähinnä kun koira kerjää jo huoneen poikki katseellaan juustonpalaa kun minä teen leipää, niin tulee käskytettyä sitä perus istu-maahan-istu-maahan-istu... ihan sen vuoksi että se oppis oleen tarjoamatta "vain jotakin" suoritusta saadakseen mitä haluaa, vaan malttais kuunnella mitä siltä pyydetään. Syksyllä taisin jonkin aikaa opettaa sille "hyppää", eli että pidin juustonpalaa korkealla ilmassa ja tarkoitus oli että koira hyppää paikaltaan ylös. Kyllähän se sen osaa, mutta ei opeteltu loppuun asti että toimisi ilman palkkaa.
4. Kuinka paljon viikossa käytät aikaa koiran kanssa harrastamiseen? Poisluettuna lenkit.
Tällä hetkellä en oikeastaan ollenkaan. Talvella on käyty Kikin rohkasemana uimakoulussa jonkin verran, mutta nyt on siinäkin pieni tauko mikä on toisaalta ihan hyvä kun Kaapolla on tuo ruokavalionvaihtoprosessi menossa. Ei niin että se tietenkään mikään este on. Just eilen kontaktoin Etsijäkoiraliittoon että nyt prkl koska niitä kevään alkeiskursseja alkaisi tulla, että päästäisiin tekemäänkin jotain. Olen vähän turhankin malttamaton sen jäljestämään pääsyn kanssa, mitäköhän mä teen jos Kaapo ei syty sille ollenkaan?! Kiki tietty muistaa tuupata meitä aina vähän agilityn suuntaan, ja mikä jottei sitäkin voitaisi joskus kokeilla uudelleen. Joskaan ei enää IKINÄ noilla koirakoulujen rahastuskursseilla missä ei ehdi edetä koiran tahtia.
5. Missä koiraasi liittyvässä asiassa järki jää ja tunteet vievät?
Siinä kohtaa kun illalla itse lämmittelen sohvalla peiton alla, katselen leffaa ja koira omine lupineen "ihan vähän vaan" hyppää viereen just sen näkösenä että tietää kyllä ettei sais mutta kun mieli tekee, oikein puskee vasten ja urisee onnellisena kun sitä rapsuttaa, niin aika julmetun vaikea sitä on siitä alas komentaa...
6. Mikä on koirasi paras ominaisuus?
Sillä ei ole ikinä huonoa päivää ja se on AINA valmis lähtemään mukaan jos vain pääsee. Samaten se on aina valmis tekemään uusiakin asioita, etenkin jos on luvassa nakkia! Se nauttii pienistä asioista ja vaikka jahdatessaan tuulen pyörittämiä lehtiä kuin pieni pentu saa minutkin hengittämään rauhallisemmin ja unohtamaan kiireen.
7. Mikä on koirasi huonoin ominaisuus?
Se on malttamaton! Tämä on oikeastaan se ainoa mistä saa aina vähän muistuttaa ja toppuutella. Tiedostan että mulla on Kaapossa omaan nykyiseen aktiivisuuteeni nähden korkeaenerginen koira, mikä ei tietenkään ole koiran vika. Tässä palataan tuohon kohtaan #4, että koira pääsisi purkamaan energiaansa siihen kuononkäyttöön...
8. Mitä asioita haluaisit koirasi vielä oppivan?
Jäljestämään! Uimaan paremmin! Jättämään puput omaan arvoonsa sen sijaan että niitten perään pitää välittömästi singahtaa!
9. Miten kehittäisit itseäsi olemaan parempi emäntä koirallesi?
Systemaattisempi peruskuri, enemmän aktiviteettia.
10. Osaatko tulkita koirasi eleitä?
No uskaltaisin väittää että ainakin vähän keskivertoa enemmän. Niitten eleitten lisäksi on vielä sitten sitä tilannetajua omasta koirasta joka tietty kertyy vain päivä kerrallaan elämällä. Esimerkiksi jos Kaapo "aggressiivisesti" leikkivän koirakaverin kanssa laskeekin korvia ja häntää, katsoo pois ja väistää, ja näyttäisi kaikin puolin siltä että ei tahdo mitään hankaluuksia, niin minä tiedän että jos toinen käy silti jatkuvalla syötöllä "päälle" niin Kaapon vastareaktio voi tulla murto-osasekunnissa, ja asiaan siis mieluummin puuttuu jo vähän etukäteen.
11. Mikä on koirasi lempipuuhaa?
Vapaana juokseminen ja haistelu, ja kuoppien kaivaminen Kiinaan! Metsät on huimia! Kotona ja uimakoulussa parasta on pallo! Ruoka on tietty kanssa tosi jees :D
Minä haastan Utun, Paavon, Sennin, Jäyhän & Touhon, Taavin & Jalmarin & Niilon, Mallan & Artun & Leonan & Patun ja Sabrin & Ronjan & Cujon & Ivikin & Aikun ihmiset, mutta saattaapi mennä fb-hommiksi kun en tiedä bloggaako kukaan :D
1. Ketä kaikkia kuuluu laumaan, minkä ikäistä ja rotuista sakkia löytyy?
2. Mikä sai ottamaan juuri ne teille päätyneet rekkurakkaat?
3. Harrastatteko jotakin koirien kanssa tai käyttekö näyttelyissä?
4. Mikä olisi se unelmien koira joka ehkä jää ikuisesti saamatta jostakin syystä, ja mitä koiraa et ottaisi vaikka maksettaisiin?
5. Miten koirasi rentoutuu, leikkii ja heittää vapaalle?
6. Koira ja omistaja kuulemma muistuttavat toisiaan, onko näin?
7. Mistä olet ylpeä koirissasi?
8. Tulee päiviä kun tekisi mieli sitoa koira lyhtytolppaan ja unohtaa koko homma, mikä tällaisia päiviä saa aikaan teillä?
9. Mitä koirasi ovat opettaneet sinulle?
10. Millaista olisi elämä ilman koiria?
11. Mikä oli sinun ja koirien uudenvuodenlupaus tälle vuodelle?
perjantai 22. helmikuuta 2013
keskiviikko 6. helmikuuta 2013
Meillä vähän vastustaa
On tämä elämä taas. Minä sain jostain jonkun ihme pöpön reilu viikko sitten ja vatsani meni ihan kuralle. Toissaviikonloppuna minä herätin yhtenäkin yönä ihmiseni ulos viisi kertaa ja kerran vielä kaupan päälle oksensin. Olin vähän reppana. Ihmiseni pirautti eläinlääkärillekin ja kysyi onko nyt jotakin vatsatautia liikkeellä vai alkaako hän ihmetelllä muita syitä, mutta kuulemma juurikin vatsapöpöä kuulemma on nyt enemmän ilmassa.
Minä sain sitten viikon verran vatsaystävällisempää ruokaa nappulan sijaan. Herkkua naudanmahaa (en ollenkaan ymmärrä miksi ihmiseni nyrpisteli nenäänsä sen hajulle), raakaa jauhelihaa, riisiä, raejuustoa ja asidofiluspiimää. Nam! Onneksi minä en ole herkkä maitotuotteille, koska ne on yksiä minun suurimmista herkuistani. Pikkuhiljaa sain taas nappulaa ruuan joukkoon ja nyt minun masuni on taas ihan kunnossa.
Mutta. Juuri kun selvittiin vatsataudista (sain uuden lempinimenkin, ripuli-Reino), niin nyt minulla on sitten silmissä sidekalvontulehdus. Ihmiseni alkoi maanantai-iltana katsoa että toinen silmäni rähmii, ja kun hän kurkkasi luomen alle niin osasi jo itsekin nähdä että tulehtunuthan se oli. Tiistaina mentiin sitten eläinlääkäriin, ja mentiin kyllä justiinsa sopivaan saumaan, koska siellä huomattiin että toisessakin silmässä oli alkavaa tulehdusta. Nyt minä sitten saan viikon verran kaksi kertaa päivässä tipan sitä inhottavaa simmulääkettä. Hienosti minä annan sen laittaa, mutta se kutittaa! Minä hieron sitten vähän tassuilla kuonoa kun se tuntuu vähän inhalta.
Ihmiseni jutteli sen eläinlääkärin kanssa taas tästä minun rapsuttelustanikin. Alkaa olla vakioaihe minusta puhuttaessa... Ihan niin kuin viime talvenakin, korvieni reunat ja etenkin kärjet ovat rutikuivat ja hilseilevät, ja kun sekä minä että ihmiseni ollaan niitä rapsuteltu ja hierottu, ne ovat myös pienillä ruvilla. Polveni ovat taas lähes paljaat, iho on kuivaa ja näppyläistä, ja etenkin takajaloissani näkyy turkissa harventuneita läikkiä. Tänä vuonna ei onneksi yhtä pahasti kuin viime vuonna. Siellä lääkärin kirkkaassa valossa huomattiin sitten että olen myös toisesta nilkastani järsinyt karvan ihan sängelle.
Viime talvenahan minun eläinlääkärini hoiti kutkaamiseni kapina, vaikka ihmiseni ei missään vaiheessa siihen diagnoosiin oikein uskonutkaan. Lähinnä sen takia että silloin me vielä asuttiin Utun kanssa samassa kodissa ja Utu oli täysin oireeton ennen ja jälkeen vaikka me päivittäin peuhattiin yhdessä. Silloin me saatiin hoitona Strongholdin ulkoloishäätö (x2) jonka myötä oireeni kyllä rauhoittuivat ja turkkini palasi ennalleen. Ihmiseni oli tässä kohtaa lähinnä onnellinen siitä, että Strongholdin teho antoi ainakin osviittaa siihen että ruoka-aineallergiasta siinä minun rapsuttelussani ei ollut kyse.
Kesän aikana olin oireeton, ja samalla kun syksyllä haettiin minulle vahvisterokotteita ja rapsutteluni tuli taas puheeksi, eläinlääkäri oli sitä mieltä että koska nimenomaan ihoni ja turkkini voivat hyvin, korvani olivat puhtaat eikä minussa näkynyt mitään selkeätä selitystä rapsutukselle, niin antaa rapsuttaa. Ihmiseni pyörittelee tällä hetkellä mielessään lauseita jotka alkavat sanoilla "minähän sanoin...", koska silloin syksyllähän hän oli sitä mieltä että vaikka minussa ei mitään näkynytkään niin JOKU järjellinen syy siihen rapsuttamiseen on oltava. Että vaikka "rapsutuslupa" saatiinkin, niin asia silti vaivasi takaraivossa. Ja kuinkas sitten kävikään...
Kuten sanottua, hän esitteli eilen siellä eläinlääkärissä taas nämä minun korvani ja jalkani. Eläinlääkäri totesi että oireitten puolesta viitteet kapiin olisivat taas olemassa, mutta on jokseensakin epätodennäköistä että minä "näin usein" ja nimenomaan aina talvella onnistuisin sen kapin jostakin itselleni hankkimaan. Tuumasi että hän alkaa kallistua siihen suuntaan että minulla on lievästi atooppinen iho, joka yksinkertaisesti ei kestä talvikelejä vaan kuivaa ja kutkaa (ihmiselleni tuli yllätyksenä että rodusta riippuen atopiaa sairastavien koirien määrä on jopa 5-10%).
Saatiin varmuuden vuoksi resepti Strongholdiin jos nämä minun kinttuni ja korvani tästä pahenevat (koska sillä nämä oireet viimeksikin asettuivat), mutta muuten oli sitä mieltä että odotetaan. Saatiin vinkki sellaisesta suihkevoiteesta jolla se saadaan paremmin tuonne minun turkkini sekaan ihoon asti, ja joka ei sotke joka paikkaa. Se ihmiseni minulle antama perus-Nivea kuulemma on kanssa ihan suht ok.
Vaan nyt ihmiseni on sitten saanut viimeinkin puhdin vaihtaa minut nappularuualta raakaruualle. Eilen hän jo teki taustatyötä selvittääkseen onko barffauksella saatu atooppisia tai muita kutinoita kuriin, ja yksikin vastaus tuli atooppisen (ja allergisen) koiran emännältä joka kertoi kutinoitten helpottaneen heillä 80% raakaruokavaliolla. Loput 20% kuulemma lähtivät nekin kun koira steriloitiin. Tänään ihmiseni sitten osti kaksi kirjaakin aiheesta (Riikka Lahden "BARF - Raakaravinto käytännössä" ja Malin Ekblomin "Koiran luonnollinen ruokinta"), aikoo kuulemma opiskella niitten sisällön ja sitten se on menoa. Me sanotaan nappulalle hei-hei. Ihmiseni kun on sitä mieltä että eihän tämä tällainen nyt ole mistään kotoisin että hänen paras kaverinsa (minä!) kutiaa jos kerran paremminkin voisi olla.
Minä kerron sitten mitä tuonne minun kuppiini päätyy!
Minä sain sitten viikon verran vatsaystävällisempää ruokaa nappulan sijaan. Herkkua naudanmahaa (en ollenkaan ymmärrä miksi ihmiseni nyrpisteli nenäänsä sen hajulle), raakaa jauhelihaa, riisiä, raejuustoa ja asidofiluspiimää. Nam! Onneksi minä en ole herkkä maitotuotteille, koska ne on yksiä minun suurimmista herkuistani. Pikkuhiljaa sain taas nappulaa ruuan joukkoon ja nyt minun masuni on taas ihan kunnossa.
Mutta. Juuri kun selvittiin vatsataudista (sain uuden lempinimenkin, ripuli-Reino), niin nyt minulla on sitten silmissä sidekalvontulehdus. Ihmiseni alkoi maanantai-iltana katsoa että toinen silmäni rähmii, ja kun hän kurkkasi luomen alle niin osasi jo itsekin nähdä että tulehtunuthan se oli. Tiistaina mentiin sitten eläinlääkäriin, ja mentiin kyllä justiinsa sopivaan saumaan, koska siellä huomattiin että toisessakin silmässä oli alkavaa tulehdusta. Nyt minä sitten saan viikon verran kaksi kertaa päivässä tipan sitä inhottavaa simmulääkettä. Hienosti minä annan sen laittaa, mutta se kutittaa! Minä hieron sitten vähän tassuilla kuonoa kun se tuntuu vähän inhalta.
Ihmiseni jutteli sen eläinlääkärin kanssa taas tästä minun rapsuttelustanikin. Alkaa olla vakioaihe minusta puhuttaessa... Ihan niin kuin viime talvenakin, korvieni reunat ja etenkin kärjet ovat rutikuivat ja hilseilevät, ja kun sekä minä että ihmiseni ollaan niitä rapsuteltu ja hierottu, ne ovat myös pienillä ruvilla. Polveni ovat taas lähes paljaat, iho on kuivaa ja näppyläistä, ja etenkin takajaloissani näkyy turkissa harventuneita läikkiä. Tänä vuonna ei onneksi yhtä pahasti kuin viime vuonna. Siellä lääkärin kirkkaassa valossa huomattiin sitten että olen myös toisesta nilkastani järsinyt karvan ihan sängelle.
Viime talvenahan minun eläinlääkärini hoiti kutkaamiseni kapina, vaikka ihmiseni ei missään vaiheessa siihen diagnoosiin oikein uskonutkaan. Lähinnä sen takia että silloin me vielä asuttiin Utun kanssa samassa kodissa ja Utu oli täysin oireeton ennen ja jälkeen vaikka me päivittäin peuhattiin yhdessä. Silloin me saatiin hoitona Strongholdin ulkoloishäätö (x2) jonka myötä oireeni kyllä rauhoittuivat ja turkkini palasi ennalleen. Ihmiseni oli tässä kohtaa lähinnä onnellinen siitä, että Strongholdin teho antoi ainakin osviittaa siihen että ruoka-aineallergiasta siinä minun rapsuttelussani ei ollut kyse.
Kesän aikana olin oireeton, ja samalla kun syksyllä haettiin minulle vahvisterokotteita ja rapsutteluni tuli taas puheeksi, eläinlääkäri oli sitä mieltä että koska nimenomaan ihoni ja turkkini voivat hyvin, korvani olivat puhtaat eikä minussa näkynyt mitään selkeätä selitystä rapsutukselle, niin antaa rapsuttaa. Ihmiseni pyörittelee tällä hetkellä mielessään lauseita jotka alkavat sanoilla "minähän sanoin...", koska silloin syksyllähän hän oli sitä mieltä että vaikka minussa ei mitään näkynytkään niin JOKU järjellinen syy siihen rapsuttamiseen on oltava. Että vaikka "rapsutuslupa" saatiinkin, niin asia silti vaivasi takaraivossa. Ja kuinkas sitten kävikään...
Kuten sanottua, hän esitteli eilen siellä eläinlääkärissä taas nämä minun korvani ja jalkani. Eläinlääkäri totesi että oireitten puolesta viitteet kapiin olisivat taas olemassa, mutta on jokseensakin epätodennäköistä että minä "näin usein" ja nimenomaan aina talvella onnistuisin sen kapin jostakin itselleni hankkimaan. Tuumasi että hän alkaa kallistua siihen suuntaan että minulla on lievästi atooppinen iho, joka yksinkertaisesti ei kestä talvikelejä vaan kuivaa ja kutkaa (ihmiselleni tuli yllätyksenä että rodusta riippuen atopiaa sairastavien koirien määrä on jopa 5-10%).
Saatiin varmuuden vuoksi resepti Strongholdiin jos nämä minun kinttuni ja korvani tästä pahenevat (koska sillä nämä oireet viimeksikin asettuivat), mutta muuten oli sitä mieltä että odotetaan. Saatiin vinkki sellaisesta suihkevoiteesta jolla se saadaan paremmin tuonne minun turkkini sekaan ihoon asti, ja joka ei sotke joka paikkaa. Se ihmiseni minulle antama perus-Nivea kuulemma on kanssa ihan suht ok.
Vaan nyt ihmiseni on sitten saanut viimeinkin puhdin vaihtaa minut nappularuualta raakaruualle. Eilen hän jo teki taustatyötä selvittääkseen onko barffauksella saatu atooppisia tai muita kutinoita kuriin, ja yksikin vastaus tuli atooppisen (ja allergisen) koiran emännältä joka kertoi kutinoitten helpottaneen heillä 80% raakaruokavaliolla. Loput 20% kuulemma lähtivät nekin kun koira steriloitiin. Tänään ihmiseni sitten osti kaksi kirjaakin aiheesta (Riikka Lahden "BARF - Raakaravinto käytännössä" ja Malin Ekblomin "Koiran luonnollinen ruokinta"), aikoo kuulemma opiskella niitten sisällön ja sitten se on menoa. Me sanotaan nappulalle hei-hei. Ihmiseni kun on sitä mieltä että eihän tämä tällainen nyt ole mistään kotoisin että hänen paras kaverinsa (minä!) kutiaa jos kerran paremminkin voisi olla.
Minä kerron sitten mitä tuonne minun kuppiini päätyy!
sunnuntai 3. helmikuuta 2013
Vieraileva tähti
Mepäs saatiinkin kaverini Utu viikonloppukylään! Utu pihi välittömästi minun petini, mutta ymmärrän sen kyllä koska se on hirmuisen hyvä peti. Utulle vaan vähän pieni...
Hyyyyyyyvin mahtuu silti!
Utu nukkui minun petilläni öisinkin, ja minä "jouduin" sohvalle. Tai no kävin minä vähän ihmiseni vieressäkin kylkimyyryä nukkumassa. Mutta eikös tämä parisuhteissa normaalistikin mene niin että tytöt saa petin ja pojat päätyy sohvan nurkkaan?
lauantai 2. helmikuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)