keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Ylennys (Edellisessä elämässäni olin hyvä koira)

Ihmiseni löysi yhdestä omasta lempiblogistaan runon, josta hän kuulemma kovasti piti. Olin niin kiltti että annoin hänelle luvan laittaa sen tännekin, vaikka se ei kerrokaan minusta. Se toinen kirjoittaja oli suomentanut runon itse, ja jos lontoon kieli on vähän ruosteessa, tai ei osaa sitä ollenkaan niin kuin minäkään en osaa, niin sen paremmin perille menevän version voi käydä lukemassa täältä: http://rantahiekkaa.wordpress.com/2011/06/24/perjantairuno-ylennys-tate/
 
"The Promotion"
by James Tate

I was a dog in my former life, a very good
dog, and, thus, I was promoted to a human being.
I liked being a dog. I worked for a poor farmer
guarding and herding his sheep. Wolves and coyotes
tried to get past me almost every night, and not
once did I lose a sheep. The farmer rewarded me
with good food, food from his table. He may have
been poor, but he ate well. And his children
played with me, when they weren't in school or
working in the field. I had all the love any dog
could hope for. When I got old, they got a new
dog, and I trained him in the tricks of the trade.
He quickly learned, and the farmer brought me into
the house to live with them. I brought the farmer
his slippers in the morning, as he was getting
old, too. I was dying slowly, a little bit at a
time. The farmer knew this and would bring the
new dog in to visit me from time to time. The
new dog would entertain me with his flips and
flops and nuzzles. And then one morning I just
didn't get up. They gave me a fine burial down
by the stream under a shade tree. That was the
end of my being a dog. Sometimes I miss it so
I sit by the window and cry. I live in a high-rise
that looks out at a bunch of other high-rises.
At my job I work in a cubicle and barely speak
to anyone all day. This is my reward for being
a good dog. The human wolves don't even see me.
They fear me not.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Ihmiseni sairasloman viettoa

 
 Minä olen auttanut emäntäni sairaslomaa lepäämällä kaveriksi oikein urakalla.



Toisessakin päässä sohvaa sujuu ihan yhtä hienosti.



Välillä kun hän kömpii peiton alle niin minä voin tehdä siihen väliin tällaisen hienon pesän.


 Välillä tietysti pitää vähän rankaista ronsua, mutta sitten taas uni maittaa.


Ja välillä minä vain tyynesti istun ja ihmettelen ikkunasta ulkomaailmaa.
Koskakohan päästään seuraavan kerran ulos?...