Me käytiin ihmiseni kanssa retkellä Tampereella! Minä olin elämäni ensimmäistä kertaa bussissa ja junassa, ja minua ymmärrettävästi aika hirvittävästi jänskätti. Junassa oli ihan lunki meno, mutta busseista minä en niin kovin paljon perusta. Ne lähtevät niin nopeasti liikkeelle, että minä menen maihin jo bussin käytävälle ennen kuin keretään etsiä istumapaikkaa. En tykkää yhtään kun tassut ja melkein koko koira luisuu pitkin lattiaa, kun en tahdo saada otetta ja tukea mistään. Se heti kuskin takana oleva paikka on ihan paras, kun siinä minä pääsen juuri passelisti kerälle nurkkaan enkä heilu ihan minne sattuu.
Ihmiseni mennessä teatteriin ystävänsä ja äitinsä kanssa, minä menin hoitoon Jossulle. Minä tapasin ensin Torin ja Ramon pihalla, ja me tehtiin pieni lenkki yhdessä että he tottuivat minuun ja minä heihin. He ovat laumansa vanhimmat, eikä minua olisi noin vain voinut viedä heidän reviirilleen. Toinen Kaapo oli vähän hassu, mutta Rähjän kanssa me oltiin melkein kuin paita ja peppu. Molemmat pidetään samanlaista hassua urinaa, ollaan muutenkin jotenkin todella samanoloisia ja leikitään melkein ihan samalla tavalla. Rähjästä tuli vähän niin kuin minun tyttöystäväni. Meistä saatiin aika hauska kuvakin, kun Rähjältä puuttuu toinen simmu ja minun toinen korvani aina välillä lerpattaa niin että näyttää kuin sitä ei olisikaan. Makoilimme vierekkäin sohvalla ja kuvassa näkyy hienosti kolme korvaa ja kolme silmää.
Minä olin jostain ihme syystä pissaillut Jossun ja Katjan luona sisälle vähän pitkin lattioita, ja Jossu jo luulikin etten minä ole sisäsiisti. Ulkonakin olin kuulemma parin metrin välein tehnyt vain ihan pieniä liruja. Ihmistäni tämä kummastutti suuresti, koska ei ollut ikinä nähnyt minun tekevän moista. Hän arvailee että uusi paikka ja vieraat koirat ja kaikki jännä ehkä sai minut vähän sekaisin. Tai sitten olen kasvamassa jo niin isoksi pojaksi, että alan vähän merkkailla paikkoja. Muuten minä olin kyllä hienosti, ja viereisessä koirapuistossa minä leikin jo superrohkeasti parin ihan uppo-oudon koirankin kanssa. Juoksin itseni ihan katkipoikkiväsyksiin!
Sunnuntaina minä pääsin haistelemaan taas Minnaa, joka kävi viikko sitten minua haistelemassa kotona Vantaalla. Ensi töikseni minä popsin Minnan koiran Jäyhän raksut parempiin masuihin ja tungin sitten pääni vielä Jäyhän lelulaatikkoon, jonka pohjalla oli puruluitten ja siankorvien paloja. Olen vähän ahne... Me tultiin Jäyhän kanssa oikein hyvin toimeen ja me juostiin ja leikittiin kuin kahjot. Vähän minua alkoi väsyttää kun Jäyhä roikkui koko ajan pepussani kiinni ja yritti kiivetä selkääni, ja kun minä makasin jo kyljelläni lattialla ihan totaalisen väsynä, niin siltikin vielä Jäyhä yritti kiipeillä päälläni, kuoputtaa tassullaan että leikkisin tai vähintään lussutti korviani likomäriksi. Ihmiseni lepäili sitten hetken aikaa lattialla kanssani ja piti Jäyhää loitolla että sain vähän kerätä voimiani. Sitten minä jaksoin taas vähän leikkiä.
Ristokin tuli käymään Minnan luona! Minä ensin vähän urisin ja murisin Ristolle, mutta kun ihmisenikin uskalsi mennä ihan lähelle, niin minäkin lopulta rohkaistuin kiertämään ihmiseni selän takaa ja haistelemaan Ristoa. Sitten löysinkin mahtavan lepopaikan ihmiseni ja Riston jalkojen välisestä raosta sohvalla, minne Jäyhä ei päässyt ollenkaan. Nukahdin siihen ihan hetkessä...
Sinä yönä minä nukuin kuin tukki, enkä herännyt edes siihen että ihmiseni äiti kävi yöllä kahdesti kylpyhuoneessa. Aamulehden kolahdukseen postiluukusta minä en jaksanut haukahtaakaan, vähän vain urisin ja sitten pistin silmät taas kiinni. Maanantaina minä vain lepäilin, kävin kävelyllä ja lepäilin taas lisää.
Illalla me käytiin jäähallin viereisessä koirapuistossa, ja melkein kävi pieni onnettomuus. Pienten koirien puolella ei ollut ketään, joten ihmiseni kysyi isojen koirien puolella olevan ainoan koiran omistajalta millainen leikkijä se oli. Ihmiseni tietää hyvin ettei voi kuin syyttää itseään että teki virhearvion ja me mentiin sinne isojen puolelle, koska viiden minuutin sisään minä vinkaisin kun jäin jalkoihin. Ihmiseni oli kuin mitään ei olisi tapahtunut, jotta jouduin vähän itse punnitsemaan tilannetta ja keräilemään itseäni. Vähän minä kiertelin ja välttelin sitä toista koiraa, kun en ollut ihan varma olisinko uskaltanut jatkaa leikkiä. Sitten meillä kävi ihan huippuhyvä säkä, ja pienten puolelle tuli vähäsen minua pienempi Lapin pystykorvan pentu Oili. Me siirryttiin pienten puolelle, ja viuh vain me lähdettiin leikkimään ja juoksemaan! Jäi hyvä mieli!
Tiistaina me lähdettiin takaisin kotiin, ja ihmiseni äitiä huvitti isosti kun rautatieasemalla niin moni ihminen kulki meidän ohitsemme, katsoi minua ja hymyili. Yksi mies jopa pyysi anteeksi että häiritsi, mutta olisi halunnut tietää minkä rotuinen minä olen, kun he ovat miettineet tyttärelleen koiran hankkimista. Hän oli vähän hämmästynyt kun kuuli minun olevan sekopää, ei kun siis sekarotuinen, mutta kiitti sitten ja sanoi vielä lähtiessään että olen "nätti kuin mikä"! Jäädessämme junasta Tikkurilassa konnarikin viela rapsutteli minua ja ihasteli söpöyttäni. Pitäisiköhän minun perustaa faniklubi!
Muutaman päivän minä olen nyt kotona vain taas lenkkeillyt ja lepäillyt ja leikkinyt. Olin fiksu, ja ymmärsin että vaikka ihmiseni äidin luona sainkin nukkua melkein ihmiseni kainalossa, kotona minulla ei ole mitään asiaa sängylle. Vähän minä olen leikin tuoksinassa saattanut vähän sinne hypähtää, mutta olen ymmärtänyt tulla myös itse pois.
Ihmiseni on muutaman päivän aikana huomannut että minun naamakarvoissani on ollut rähmää, mutta vasta tänään perjantaina hän puhelimessa puhuessaan kiinnitti huomiota siihen että sitä tuntui olevan aika paljonkin. Hän tutki vähän simmujani ja hoksasi että toinen silmäni punoitti aika ilkeästi, eikä minun taas auttanut muu kuin lähteä kiltisti mukaan eläinlääkärille.
Ihmiseni myös sisään mentäessä punnasi minut tuulikaapissa olevalla vaa'alla, ja minä olen kuukaudessa saanut kilon lisää painoa. Painan nyt 10,3kg mutta olen silti kyllä varsin sutjakassa kunnossa. Ihmiseni ei oikein osaa arvioida kuinka paljon muuten olen kasvanut, joten hän tarkkailee ja opettelee yhä antaako hän minulle liikaa vai liian vähän ruokaa. Olen kyllä viime viikkoina saanut kaikilta uusilta ihmisiltä ja uusissa paikoissa niin paljon herkkujakin, ettei ihmekään vaikka olisin vähän painavampi!
Varsinainen diagnoosini kuitenkin oli, että oikeassa silmässäni on sidekalvontulehdus. Oli vähän ilkeää kun eläinlääkäri ensin laittoi simmuuni sitä väriainetta jolla hän näki ettei sarveiskalvollani ollut haavaumia, ja sitten vielä pumpulipuikolla kurkkasi luomeni/linssini taakse, mutta siellä oli kaikki ihan hyvin. Nyt minulla sitten aloitettiin 10 päivän silmätippakuuri. Saimme mukaan silmähuuhdetta jolla simmuni voidaan puhdistaa ennen lääkkeen laittoa, ja sitten sen varsinaisen lääkkeen. Ihmistäni hiukan jänskättää miten hyvin minä annan hänen nämä hoito-operaatiot suorittaa, mutta yritän ainakin olla kiltisti!
Mutta jotta kaikille jäisi mukava mieli, pistän vielä tähän loppuun pari uutta kuvaa!
Tässä minä olen tutustumassa uuteen leluuni uudella petilläni!
Tässä on parempi kuva uudesta vinkulelustani, jonka ihmiseni tilasi minulle Saksasta asti uuden petini kanssa yhtä aikaa!
