Käytiin uimassa. En oikeen arvostanu.
Jos tuohon ihmiseni minulle hommaamaan uittajaan on uskomista, niin hän ei kuulemma enää mieti miksi se minun viime juhannuksen uimapyrähdykseni oli niin vaikea minulle. Uittaja sanoi ettei yhtään ihmettele että panikoin veteen menoa kun en kerran osaa uida! Tai siis kyllähän minä pinnalla pysyn, mutta oikeasta uimatekniikasta minulla ei kuulemma ole hajuakaan. Yritän kuulemma uida liian pystyssä, ja minun pitää oppia että etupäätä alemmas ja peppua ylemmäs niin pysyy paremmin pinnalla. Miksi tämän pitää olla näin monimutkaista...
Niin, ja kun kerran uin niin totaalisen väärin, että se on vain sellasta paniikinomaista "mitä tahansa että kuono pysyy pinnan yläpuolella", niin hän ei yhtään ihmettele että vesi elementtinä hirvittää. Ihmiseni mielestä oli aika villin näköstä kun minulla levisi lonkat veden alla pinnan suuntasesti kun en tajunnut että takajaloillakin pitäisi tehdä jotain. Uittaja kyllä oli sitä mieltä että hyvä minusta vielä tulee. Lupaili ihmiselleni että minä vielä jonakin päivänä noudan hänelle vedestä. Vaikka sitten vain palloa, mutta kuitenkin.
Joudun tuonne kuulemma vielä toistekin. Ihmiseni on tainnut (taas kerran) saada päähänsä että minua ei päästetä kuin koiraa veräjästä, vaikka mieluummin lähtisinkin lipettiin. Pakko se kai on opetella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti