Meillä vähän vastustaa

On tämä elämä taas. Minä sain jostain jonkun ihme pöpön reilu viikko sitten ja vatsani meni ihan kuralle. Toissaviikonloppuna minä herätin yhtenäkin yönä ihmiseni ulos viisi kertaa ja kerran vielä kaupan päälle oksensin. Olin vähän reppana. Ihmiseni pirautti eläinlääkärillekin ja kysyi onko nyt jotakin vatsatautia liikkeellä vai alkaako hän ihmetelllä muita syitä, mutta kuulemma juurikin vatsapöpöä kuulemma on nyt enemmän ilmassa.

Minä sain sitten viikon verran vatsaystävällisempää ruokaa nappulan sijaan. Herkkua naudanmahaa (en ollenkaan ymmärrä miksi ihmiseni nyrpisteli nenäänsä sen hajulle), raakaa jauhelihaa, riisiä, raejuustoa ja asidofiluspiimää. Nam! Onneksi minä en ole herkkä maitotuotteille, koska ne on yksiä minun suurimmista herkuistani. Pikkuhiljaa sain taas nappulaa ruuan joukkoon ja nyt minun masuni on taas ihan kunnossa.

Mutta. Juuri kun selvittiin vatsataudista (sain uuden lempinimenkin, ripuli-Reino), niin nyt minulla on sitten silmissä sidekalvontulehdus. Ihmiseni alkoi maanantai-iltana katsoa että toinen silmäni rähmii, ja kun hän kurkkasi luomen alle niin osasi jo itsekin nähdä että tulehtunuthan se oli. Tiistaina mentiin sitten eläinlääkäriin, ja mentiin kyllä justiinsa sopivaan saumaan, koska siellä huomattiin että toisessakin silmässä oli alkavaa tulehdusta. Nyt minä sitten saan viikon verran kaksi kertaa päivässä tipan sitä inhottavaa simmulääkettä. Hienosti minä annan sen laittaa, mutta se kutittaa! Minä hieron sitten vähän tassuilla kuonoa kun se tuntuu vähän inhalta.

Ihmiseni jutteli sen eläinlääkärin kanssa taas tästä minun rapsuttelustanikin. Alkaa olla vakioaihe minusta puhuttaessa... Ihan niin kuin viime talvenakin, korvieni reunat ja etenkin kärjet ovat rutikuivat ja hilseilevät, ja kun sekä minä että ihmiseni ollaan niitä rapsuteltu ja hierottu, ne ovat myös pienillä ruvilla. Polveni ovat taas lähes paljaat, iho on kuivaa ja näppyläistä, ja etenkin takajaloissani näkyy turkissa harventuneita läikkiä. Tänä vuonna ei onneksi yhtä pahasti kuin viime vuonna. Siellä lääkärin kirkkaassa valossa huomattiin sitten että olen myös toisesta nilkastani järsinyt karvan ihan sängelle.

Viime talvenahan minun eläinlääkärini hoiti kutkaamiseni kapina, vaikka ihmiseni ei missään vaiheessa siihen diagnoosiin oikein uskonutkaan. Lähinnä sen takia että silloin me vielä asuttiin Utun kanssa samassa kodissa ja Utu oli täysin oireeton ennen ja jälkeen vaikka me päivittäin peuhattiin yhdessä. Silloin me saatiin hoitona Strongholdin ulkoloishäätö (x2) jonka myötä oireeni kyllä rauhoittuivat ja turkkini palasi ennalleen. Ihmiseni oli tässä kohtaa lähinnä onnellinen siitä, että Strongholdin teho antoi ainakin osviittaa siihen että ruoka-aineallergiasta siinä minun rapsuttelussani ei ollut kyse.

Kesän aikana olin oireeton, ja samalla kun syksyllä haettiin minulle vahvisterokotteita ja rapsutteluni tuli taas puheeksi, eläinlääkäri oli sitä mieltä että koska nimenomaan ihoni ja turkkini voivat hyvin, korvani olivat puhtaat eikä minussa näkynyt mitään selkeätä selitystä rapsutukselle, niin antaa rapsuttaa. Ihmiseni pyörittelee tällä hetkellä mielessään lauseita jotka alkavat sanoilla "minähän sanoin...", koska silloin syksyllähän hän oli sitä mieltä että vaikka minussa ei mitään näkynytkään niin JOKU järjellinen syy siihen rapsuttamiseen on oltava. Että vaikka "rapsutuslupa" saatiinkin, niin asia silti vaivasi takaraivossa. Ja kuinkas sitten kävikään...

Kuten sanottua, hän esitteli eilen siellä eläinlääkärissä taas nämä minun korvani ja jalkani. Eläinlääkäri totesi että oireitten puolesta viitteet kapiin olisivat taas olemassa, mutta on jokseensakin epätodennäköistä että minä "näin usein" ja nimenomaan aina talvella onnistuisin sen kapin jostakin itselleni hankkimaan. Tuumasi että hän alkaa kallistua siihen suuntaan että minulla on lievästi atooppinen iho, joka yksinkertaisesti ei kestä talvikelejä vaan kuivaa ja kutkaa (ihmiselleni tuli yllätyksenä että rodusta riippuen atopiaa sairastavien koirien määrä on jopa 5-10%).

Saatiin varmuuden vuoksi resepti Strongholdiin jos nämä minun kinttuni ja korvani tästä pahenevat (koska sillä nämä oireet viimeksikin asettuivat), mutta muuten oli sitä mieltä että odotetaan. Saatiin vinkki sellaisesta suihkevoiteesta jolla se saadaan paremmin tuonne minun turkkini sekaan ihoon asti, ja joka ei sotke joka paikkaa. Se ihmiseni minulle antama perus-Nivea kuulemma on kanssa ihan suht ok.

Vaan nyt ihmiseni on sitten saanut viimeinkin puhdin vaihtaa minut nappularuualta raakaruualle. Eilen hän jo teki taustatyötä selvittääkseen onko barffauksella saatu atooppisia tai muita kutinoita kuriin, ja yksikin vastaus tuli atooppisen (ja allergisen) koiran emännältä joka kertoi kutinoitten helpottaneen heillä 80% raakaruokavaliolla. Loput 20% kuulemma lähtivät nekin kun koira steriloitiin. Tänään ihmiseni sitten osti kaksi kirjaakin aiheesta (Riikka Lahden "BARF - Raakaravinto käytännössä" ja Malin Ekblomin "Koiran luonnollinen ruokinta"), aikoo kuulemma opiskella niitten sisällön ja sitten se on menoa. Me sanotaan nappulalle hei-hei. Ihmiseni kun on sitä mieltä että eihän tämä tällainen nyt ole mistään kotoisin että hänen paras kaverinsa (minä!) kutiaa jos kerran paremminkin voisi olla.

Minä kerron sitten mitä tuonne minun kuppiini päätyy!