Koirapuistossa

Voi onni ja autuus! Me löydettiin ihmiseni kanssa tänään ihan autio koirapuisto, ja minä pääsin rälläämään sydämeni kyllyydestä vaikka kaikki rokotukseni ei olekaan vielä ihan valmiita ja varmoja. Ensin minä vähän arastelin lähteä omille teilleni, mutta kun ihmiseni kulki kanssani ympäriinsä, uskaltauduin itsekin nuuhkimaan. Sitten minulle heiteltiin keppiä ja sain juosta niin että ihan läähätin! Aina jos meinasin taas alkaa vaan ihmettelemään paikallani, ihmiseni nakkasi minulle kävyn ja kepin johonkin päin aitausta, ja taas minä menin ja nuuhkuttelin. Siellä oli supermukavaa, toivottavasti mennään pian uudestaan!

Ihmiseni tilasi minulle myös ihan oikean ja uuden pedin. Sen halkaisija on vain 70 cm, ja se varmasti jää minulle jossain vaiheessa pieneksi kun minä tästä vielä kasvan, mutta siitä oli niin kiva tarjous että ihmiseni päätti ostaa sen minulle kuitenkin. Se on aika suloinen ja ainakin näyttää huiman pehmeältä. Siinä on varmasti hyvä nähdä uneja!

Alan (vähän) rohkaistua

Onpa ollut jännittävä viikonloppu! Lauantaina minä sain tutustua Utuun. Ensin me ihan vähän nuuhkittiin hihnassa ja käytiin yhdessä pikkuriikkisellä kävelyllä. Takaisin tullessa minä yritin haukkua ja härnätä Utua leikkimään, mutta Utu vain jolkotteli eteenpäin kuin ei olisi kuullut mitään. Sitten minä haukuin vähän lisää kun minua ärsytti kun en saanut Utulta huomiota, otti vähän aivoon kun se ei ollut huomaavinaankaan minua. Minä olin pari tuntia yksin kotona sillä välin kun ihmiset ja Utu kävivät katsomassa toista asuntoa, ja sitten he kaikki tulivat käymään kotonani. Nyt me saatiin Utun kanssa haistella hihnatta ja tutustua hiukkasen paremmin.

Utu ärähti minulle aika kovaa, kun menin hänen raksuilleen omine lupineni omat syötyäni kun hän itse oli vielä niiden kimpussa, mutta en vinkunut vaan peräännyin vaan niin kuin kuuluikin. Turhasta ei ole lupa äristä, mutta nyt oli aihetta. Tuli ainakin selväksi että Utu on vanhempana naisena meistä kahdesta se pomo! Eeva käski Utun kauemmas kun minä makoilin rapsuteltavana oman ihmiseni sylissä, koska kyllä Utunkin täytyy tietää että minulla on myös oikeuteni. Ei hänkään saa yrittää omia minun ihmistäni silloin kun on minun oma Kaapo-hetkeni. Vasta kun minä menin taas matkoihini, oli Utun vuoro käydä halimassa ihmistäni. Meillä oli ihan leppoisaa, ja kunhan me vielä vähän paremmin tutustutaan, niin pian me varmaan jo makoillaan ihan vieretysten!

Illemmalla ihmiseni ystävä tuli yöksi kylään, ja Tommi oli kyllä tosi mukava ihminen hänkin! Hän toi minulle ikioman herkkupalapussin, ja sain tutustua häneen ihan rauhassa lattialla istuskellen ja välillä sain vähän nameja. Yöllä minä herätin ihmiseni pari kertaa haukahtamalla, kun toinen ihminen kulki makuuhuoneen oven takana, mutta sitten me nukuskeltiin ihan rauhassa aamuun asti. Pidätinkin hienosti monta tuntia, eikä täytynyt käydä yöllä ulkona! Me tehtiin iltapäivällä superpitkä lenkki, ja käytiin kotimatkalla äkkiä tutustumassa Siniinkin hänen etupihallaan. Sain Siniltä pienen palan herkkuleipää ja rohkaistuin nuuhkimaan hänetkin. Sinikin oli ihan supermukava!

Illalla meille tuli kotona käymään vielä pari uutta ihmistä, ja minä taisin alkaa olla jo aika väsynyt kaikkeen uuteen, kun minä pesiydyin turvaan sängyn alle ja murisin. Vaikka ihmiseni onkin päättänyt että ei ala minua väkisin sängyn alta kaivamaan, vaan saan olla siellä rauhassa ja turvassa jos kerran haluan, niin nyt hän haki minut sieltä pois ja laittoi makuuhuoneen oven hetkeksi kiinni etten päässyt palaamaan takaisin. Rauhassa saan toki olla, mutta ei kai siitäkään mitään tule että jään sinne asumaan enkä tule edes kun oma ihmiseni kutsuu. Ensin minä kiertelin huonetta vähän seiniä ja ihmiseni selkää pitkin, mutta sitten minä uskalsin taas parkeerata hänen syliinsä.

Se miesihminen oli ihan mukava ja häntä minä uskalsin haistella paljon enemmän, mutta sitä naisihmistä minä vielä arastelin. Murisinkin välillä. Ihmiseni vähän luulee sen johtuvan siitä, että hän on puheissaan ja liikkeissään paljon eläväisempi ja nopeampi kuin kaikki muut ihmiset joita olen tavannut, niin minua vähän pelotti. Olen hänen mielestään kaverustunut paljon helpommin niitten ihmisten kanssa jotka ovat vain antaneet minun rauhassa olla ja haistella oman aikani ja tottua omaan tahtiini. Me lenkkeiltiin saattamaan ihmisiä junalle, ja olin ensin vähän pelokas kun se asema oli isossa tunnelissa missä kaikui kovasti. Ihmiseni kuitenkin istui rauhassa paikallaan kunnes molempiin suuntiin lähteneet junat olivat menneet matkoihinsa, etten minä luule että pysähtyvää tai liikkeelle lähtevää junaa tarvitsee lähteä "pakoon". Se kaiku kuitenkin häiritsi minua hiukkasen, koska rauhotuin selvästi kun pääsimme tunnelista ulos.

Loppuilta me vain makoiltiin ja oltiin ihan rauhassa. Ihmiseni nukahti väsyneenä hänkin sohvalle ja heräsi siitä vasta myöhään, joten me käytiin viimeisellä pikapissalla vielä yhdeltä yöllä. Aamulla hän heräsi seitsemän jälkeen, kun minulla oli vähän paha olo ja oksetti, ja etsin parempaa paikkaa kuin sängynalus. Oksensin vain ihan pienen läntin jotakin vähän liman näköistä, ihmiseni siivosi sen pois ja sitten me käytiin äkkiä vielä ulkona. Lepäilin vielä muutaman tunnin, ja sitten rohkaistuin sängyn alta taas omalle petilleni.

Aamulla minua vähän pelotti kun ihmiseni imuroi, mutta ihmistäni nauratti että imurin jälkeen moppi ei ainakaan enää ollut yhtään pelottava. Seurailin moppia ympäri asuntoa, ja kun lattia oli puhdas eikä siinä enää ollut kahta kiloa hiekkaa, minä nuuhkin asunnon taas ympäriinsä. Mäntysuopa tuoksuu aika jännittävältä. Nyt minä odotan että ihmiseni kävisi äkkiä suihkussa, niin sitten päästäisiin taas lenkille. Tahdon nuuhkimaan!

Ai niin, ja marras-joulukuun vaihteessa me muutetaan Eevan ja Utun kanssa Espoon Ymmerstaan! Siitä tulee hauskaa!

Ostoksilla!

Minulta on nyt lähtenyt kaksi maitohampua!

Minä täytän 6.11. puoli vuotta, mutta sain lahjan jo etukäteen: mustat heijastinvaljaat ja uuden hihnan! Tällä talutushihnalla minäkin olen nyt katu-uskottava teini! (Vaikka nuo pääkallot onkin heijastimia...)

Koira veräjästä

Eläinlääkäristä alkaa tulla kohta minun lempipaikkani! Parina iltana lenkillä ohi kuljettaessa olen ihan ollut taas menossa sisälle asti, ja tänään kun mentiin niitä minun maitohampujani poistattamaan, pääsinkin pois taas pelkillä herkuilla. Eilen illalla minä tiputin yhden maitokulmurini kotona lattialle, ja tänään eläinlääkäritäti sanoi että muutkin ovat nyt viikon aikana löystyneet niin hyvin että ne varmasti tippuvat tässä ihan muutaman päivän sisään. Melkein olisi kuulemma voinut sormin nyppäistä pois.

Ihmiseni on tyytyväinen että antoi minulle herkkurullan järsittäväksi silloin kun tulin uuteen kotiin, koska jos minä en sellaisia ollut ennen saanut järsiä niin ei ihmekään ettei hampaani olleet putoamassa omin voimin. Ehkä minä nyt viikonloppuna saan sen jemmatunkin herkkutangon, että järsisin oikein kovasti ja pääsisin maitohampaistani eroon. Sitten minulle voisi rauhassa tulla kunnolliset ison pojan hampaat!

Tänään minä pelkäsin pyykkikonetta, joka oli vielä päällä kun me tulimme kotiin. En meinannut millään suostua tulemaan kylpyhuoneeseen tassupyykille, ja sitten kun tassut oli taas pyyhitty, minä arastelin uskallanko mennä pois kylppäristä. Sitten minä kiidin ja loikkasin pyykkikoneen ohi ja löysin turvapaikan makkarin lattialta. Ruoka maistui ihan superhyvältä, kun en saanut aamuruokaa hampuoperaationi takia. Nyt minä taas vähäsen lepään...

Sekarotuinen lehdennoutaja

Ihmiseni nauroi minulle tänään aamulla makeasti, kun luikahdin käymään parvekkeella ja kipitin pian sen jälkeen takaisin petilleni iso hieno punainen lehti suussani. Mutta olin huippunopea ja ehdin riipiä sen palasiksi, ennen kuin suikaleet kerättiin minulta pois. Ihmiseni on sitä mieltä että olen käsittänyt tämän lehden noutamisen perusperiaatteen hieman väärin, mutta minusta tämä oma versioni on paljon mukavampi.

Saavutuksiini luettakoon myös se, että olen venytellyt ja kieppunut petilläni niin tehokkaasti, että pahvilaatikko johon pesäni on toistaiseksi rakennettu, on alkanut hajota liitoksistaan. Osaan kääntää itseni lähes korkkiruuville kun haluan että minua rapsutetaan, mutta joskus tykkään kieroilla petillänikin. Eilen minä makoilin taas ihmiseni sohvan edessä pienellä matollani masu ja takajalat taivasta kohden, ja rintani ja etutassuni ihan kierossa melkein puoliksi sohvan alla, ja antauduin rapsutuksille. Sitten minä nukahdin siihen, ja ihmistäni nauratti kovasti kun minä kai juoksin unissani. Kuononi ja tassuni nytkyivät niin että minä tärisin melkein koko koira. Se oli kuulemma vielä huvittavamman näköistä kuin minun hikkani.

Eilen minä olin ensimmäistä kertaa tunnin yksin kotona, kun ihmiseni kävi ystävänsä kanssa katsomassa asuntoa. Ihmistäni harmitti, ettei hänellä ollut mahdollista virittää kotiin jonkinlaista kameraa, jolla olisi voinut vakoilla mitä kaikkea minä sillä aikaa puuhasin. Hän veikkaa että olen varmaankin pakoillut sängyn alla suurimman osan ajasta, kun en ollut tuhonnut mitään, eikä sohvalle viritetyllä peittoansallakaan näkynyt painaumia, mutta en ole kertonut hänelle vieläkään mitä oikeastaan tapahtui. Kun hän tuli kotiin, minä tulin makuuhuoneen ovelle katsomaan kuka tulee, ja sitten luikin ihan hirvittävällä kiireellä takaisin sängyn alle. Kun hän vähän ajan päästä kutsui minua luokse, minä menin ihan nöyränä ja masu maata viistäen. Ihmistäni vähän huvitti kun olin niin raasu.

Lauantaina minä saan tavata Eevan dogo argentino Utun. Ihmiseni kuuli että Utu oli haistellut auton jossa minut tuotiin kotiin ihan hirvittävän tarkkaan, mutta häntä villin iloisesti heiluen. Utu oli myös pessyt autossa ihmiseni korvat hyvin tarkkaan ja sinetöinyt sopimuksen että he ainakin ovat kavereita. Ihmiseni ja Eeva ovat positiivisilla mielin, että kun minä ja Utu olemme saaneet jo tottua toistemme hajuun pariinkin kertaan sen auton sekä ihmistemme vaatteiden välityksellä, meistäkin varmasti tulee kaverit. Utu on kuulemma hirmuisen kiltti tyttö, ja jos hyvä säkä käy niin se saattaa valeraskauden mainingeissa vähän niin kuin adoptoida minut, kun minä ole vielä niin pieni ja vähän vauva. Toivottavasti meistä tulee ihan parhaat kaverit!

Tänään minulla kävi vähän huono säkä. Rappukäytävässä imuroitiin, ja ihmiseni mietti että hyvä vain, niin totun imurinkin ääneen. Minä tulin olohuoneen lattialle kuuntelemaan ja ihmettelemään korvat pystyssä, ja hiljalleen uskaltauduin lähemmäs ovea. Juuri silloin postimies tiputti kolahtaen luukusta ison kasan mainoksia, ja minä sain ihan hirmuisen slaagin. Vinguin ja kirmasin taas sängyn alle turvaan. Ihmiseni yritti houkutella minua uudestaan ovea kohti pienillä keittokinkun siivuilla, että näkisin ettei siellä oikeasti ole mitään pelättävää, mutta muutama metri ennen ovea minulla meni liinat kiinni. Turvauduin taas sängynalustaan, ja ihmiseni jätti viimeisen pikkupalan kinkkua iiihan oven eteen odottamaan, että uskaltaudun uudelle tutkimusretkelle. Kerään vielä vähän rohkeutta, ja menen ihan kohta!

Outoa ja ihmeellistä!

Toissa yönä kun mentiin nukkumaan, minä päätinkin kaivautua taas ihmiseni sängyn alle. Mikäköhän minua niin kovasti jännittää? Siellä minä tuhisin ja rahistelin turkkiani sängyn alapintaa vasten ahtaassa kolossani, mutta kun ihmiseni muutaman tunnin päästä vähän havahtui, hän huomasi että olinkin taas omalla petilläni. Olen oppinut herättämään ihmiseni ihan vähälläkin, ja aamulla neljältä käytiin taas vähän ulkona. Sitten taas uinuttiin ja kahdeksan jälkeen mentiin taas ulos. Ihmiseni alkaa olla aika varma, että vaikka hän ei ikinä ole ollut aamuihminen, minä saatan onnistua tekemään hänestä sellaisen!

Iltapäivällä me käveltiin ihmiseni kaveria vastaan juna-asemalle, ja minua taas arasteli haistella ihan uutta ihmistä. Pelkäänköhän minä vieläkin että minun pitää jälleen kerran muuttaa ja vaihtaa paikkaa, ja uudet ihmiset ovat siksi niin pelottavia? Ihmiseni sai lopullisen todisteen siitä että minä todellakin osaan haukkua sille päälle sattuessani, ja kun me tultiin sen vieraan ihmisen kanssa kotiin, niin minä ensin vähän nuuhkin ja sitten minä haukuin ja vähän ulisinkin. Minun ihmiseni kyllä yritti kertoa minulle että ei saa haukkua ja urista, kaivauduin taas sängyn alle turvaan, kävin taas välillä vähän yrittämässä murista ja kun taas kiellettiin, menin takaisin lepäilemään.

Minäpä en vielä ollenkaan tiedä, että ihmiseni toinenkin ystävä saattaa tulla keskiviikkona tai torstaina käymään, kun hän on jo kauan sitten luvannut auttaa muutaman kuvan tekemisen kanssa. Ihmiseni toivoo kovasti että totun pian siihen, ettei vieraille tarvitse urista! Perjantaina mennään sinne hampuhoitoon, ja lauantaina tapaan taas Eevan joka oli ihmiseni kanssa minua hakemassa Vaalimaalta. Eeva ottaa oman koiransa Utun mukaan ja minä pääsen kokeilemaan jos uskaltaisin ja osaisin tulla toimeen ihan vieraan koiran kanssa. Ihmiseni lupasi että mennään kaikki yhdessä lenkille. En tiedä vielä pääsenkö mukaan, kun ihmiseni ja Eeva menevät katsomaan mahdollista uutta kimppakämppää Espoossa, me katsotaan sitten olisinko mieluummin sen aikaa yksin kotona vai haluanko ihan lähteä mukaan. Ja myöhemmin lauantaina vielä yksi minun ihmiseni ystävä tulee toiselta paikkakunnalta yökylään. Minua vähän hermostuttaa kun näitä ihmisiä tulee ja menee, mutta pitäähän minun siihenkin tottua.

Eilen minä hoksasin vähän liian hienosti että eteisen lattialla olevat sanomalehdet ovat juuri sitä varten jos minulta tulee lenkille lähdettäessä vahinko, ja pari kertaa ulos mentäessä teinkin ensimmäiset asiani juuri siihen. Ihmiseni totesi että otetaan lehdet sittenkin pois, etten ala pitämään oven edustaa ensimmäisenä etappina. Mieluummin sitten siivotaan vähän aikaa. Eilen hän pyyhki kodin lattiat mopilla, ja minua ensin vähän huoletti että mitä tapahtuu, mutta sitten jo vähän nuuhkinkin hänen perässään. Ihmiseni sanoi ettei vielä viitsinyt ottaa imuria esiin, kun hän epäilee että sitä minä ainakin pelkään. Pyykkikoneen hän aikoo laittaa päälle perjantaina vähän ennen kuin lähdetään eläinlääkäriin, jos se vaikka ehtisi pestä sillä välin kun ollaan pois. Linkous on aika äänekäs juttu siinä vanhassa koneessa, ja minä saattaisin säikähtää pahasti!

Minä alan olla lenkeillä jo paaaljon pirteämpi, ja seurailen ympäristöäni kuonolla, silmillä ja korvat pystyssä. Ja nyt kun paikat alkavat olla tutumpia, minä myös vedän hihnassa enemmän. Ihmiseni aikoo ostaa minulle vielä valjaat pantani lisäksi. Eilen iltalenkillä minä huomasin nurmikentän poikki juoksevan jäniksen huimasti aikaisemmin kuin ihmiseni, ja lähdin jo juoksemaan vauhdilla peräänkin, mutta hihna tuli hyvin äkkiä vastaan ja minulle tuli äkkipysähdys. Ihmistäni ensin huvitti että minulta taitaa löytyä metsästysviettiä, mutta tuumi sitten että kunhan minä vähän tästä kasvan, niin katsotaan jos minä saisin opetella ajamaan tai jäljestämään. Se saattaisi olla aika jännittävää!

Eläinlääkärissä

Iiihan vähän ensin pelotti, mutta sitten siellä olikin ihan mukavaa. Eläinlääkäritätikin oli ylpeä minusta, kun olin niin hienosti siinä pöydällä ja rauhotuin melkein heti. Minun tassuni ja häntäni ja masuni ja napani ja poikajuttuni ja korvani ja simmuni olivat kaikki ihan kunnossa. Sain rokotteen uudestaan, ja kuukauden päästä mennään vielä ottamaan tehoste. Kiltti eläinlääkäritäti laittoi kuononi eteen herkkupaloja, enkä edes huomannut koko rokotusta, makustelin vain nameja!

En siis pelkää ollenkaan että mennään nyt perjantaina uudestaan, vaikka minut silloin jopa rauhotetaan ja maitokulmahampaani poistetaan. Ne ovat nyt varsinaisten kulmahampaitteni tiellä, eikä olisi ollenkaan kivaa jos minulle tulisi purentavikoja vain siksi etten uskalla antaa poistaa noita maitohampuja! Ihmiseni laittoi kongiini hiukkasen maksalaatikkoa, ja laittoi kongin pakkaseen, niin se tuntuu varmaan hampaitanikin vasten tosi hyvältä. Lisäksi saan vähän lisää haastetta, kun osaan saada pienemmät namut ulos jo melkein liiankin helposti.

Ihmiseni osti pantaani myös valollisen heijastimen, niin minäkin näyn pimeillä teillä iltalenkeillä!

Voi ihmetys!

Eilen me käytiin tosi monta kertaa ulkona, ja minä osasin olla yön ihan rauhassa omalla petillä mooonta tuntia ennen kuin tuli taas ihan hirveän iso hätä ulos. Sain taas kehuja! Kyllä minä illalla vielä vähän yritin ihmiseni sänkyyn, mutta en onnistunut. Koitin kerran hypätäkin, mutta se sänky on niin kovin korkea, etten päässyt vaan tipahdin takaisin lattialle. On se oma petikin kuitenkin ihan hirmu hyvä. Ihmiseni pitää kyllä silti varmaan ostaa minulle ihan meille koirille tarkoitettu peti, kun minua kiinnostaisi niin kovasti järsiä ja pureskella sitä pahvilaatikkoa ja tyynyä jotka löysin peittoni alta.

Pitkällä lenkillä me seikkailtiin Kaivokselaan nuuhkimaan Tiinaa, mutta ei menty vielä sisälle asti kun en ole ihan varma osaanko olla innostumatta tai jännittämättä niin paljon, ettei minulle sattuisi vahinkoa. Ensin minua pelotti kun en ollut ikinä nuuhkinut Tiinaa ennen, mutta sitten rohkaistuin vähän nuuhkimaan, ja huomasin että sain sieltäkin rapsuja! Ihan kokonaan en osannut rentoutua, mutta ei minua pelottanut enää ollenkaan niin paljon.

Tänään ihmiseni vei minun vakuutuspaperini postiin. Vähän ihmetytti, kun ihmiseni jätti minut yksin ulos odottamaan, ja hihnani oli kiinni niin etten päässytkään mukaan. Ensin vähän pelotti ja yritin seurata, mutta kun ihmiseni tuli takaisin, minä odotin jo melkein ihan rauhallisesti. Tutustuttiin taas uusiin polkuihin, ja niitä uusia hajuja oli ihan mielettömän paljon. Sitten jouduin taas odottamaan ulkona, kun ihmiseni kävi kaupassa, mutta enköhän minä pian opi ettei sitä tarvitse pelätä. Kyllä hän aina tulee takaisin.

Kotona istuttiin ja makoiltiin aika pitkään lattialla ja rapsuteltiin ja kellittiin. Minä ole aikamoinen venyttelyotus kun sille päälle satun. Ensin minua vähän ihmetytti kun minun tassuni kiinnostivat ihmistäni niin kovasti. Vastustelin pikkuisen, mutta huomasin sitten ettei se ollutkaan niin pelottavaa. Tänään mennään puoli kahdelta käymään eläinlääkärillä. Ihmiselleni sanottiin, että heillä on ollut periaatteena laittaa ulkomailta tuleville koirille rokotteet varmuuden vuoksi uudelleen. En ole yhtään varma tykkäänkö ajatuksesta. Jännittää.

Ihmeellinen kamera!

Moikka!

Hahaa! Ihmiseni luuli etten mahdu tänne, mutta mahduinpa silti!

Äh, ei jaksa enää!

Olenpa fiksu!

Eilen ihmiseni huomasi etten ihan vielä osaakaan tehdä kaikkia asioita ulos. Häntä hieman tietty harmitti, mutta kyllä hän ymmärsi että minä olen vielä niin pieni etten millään jaksa pidättää. Varsinkin kun innostun niin helposti vähän lirahtaa, etenkin juuri kun ollaan lähdössä ulos. Maailmassa on niin paljon kaikkea jännittävää, etten millään malttaisi odottaa. Hän laittoi eteiseen oven eteen vähän sanomalehteä, että minun ei tarvitse sotkea lattiaa ihan minne sattuu.

Me kävimme aika pitkällä päiväretkellä sellaisessa ihmeellisessä kaupassa, missä oli hyllyriveittäin ihanalta tuoksuvia ruokapusseja ja vähän houkutteleva karkkihylly, jossa oli ihan lattian tasollakin kaikkia superherkkuluita. Minä vain vähän haistelin, mutta siellä kaupassa ollut toinen koira oli niin rohkea että nappasi omin lupineen yhden luun. Minä kuitenkin maltoin mieleni, ja ihmiseni oli valtavan ylpeä minusta kun osasin olla niin rauhallisesti.

Sain ihan uuden ikioman kaulapannan (se on mukavan oranssi!) ja taluttimen, sekä pienen herkkuluun joka meni kotona vielä kaappiin, mutta ehkä minä sen sitten joskus saan kun olen taas ollut huiman hienosti. Minullekin ostettiin oma säkki ruokaa, mutta se on niin valtavan suuri etten tiedä jaksanko ikinä syödä niin paljoa. Sain myös aivan superihanan keltaisen tennispallon joka vinkuu. Voi sitä riemua! Minä olin siitä niin riemuissani, että jahtasin sitä ympäri kotia niin tohkeissani että taas vähän lirahti. Hupsista.

Yöllä nukkumaan mennessä minä olin jo ehtinyt ottaa mukavat torkut ennen iltapissalla käyntiä, ja minulla riitti virtaa kuin pienessä pitäjässä, niin leikin sitten vielä vähän lisää sillä pallolla. Ihmistäni huvitti kun ensin nappasin sen suuhuni, loikin petilleni, heitin sen itselleni ja jahtasin kunnes sain sen taas kiinni, sitten tein taas saman ihan alusta. Väsyin kuitenkin aika nopeasti ja menin taas unille.

Me nukuttiin paljon paremmin tänä yönä kuin sinä ihan ensimmäisenä. Minä kävin vain ihan pari kertaa kokeilemassa pääsisinkö viereen, mutta menin sitten omalle petilleni ja pistin silmät kiinni. Aamulla puoli seitsemältä minä en enää malttanut pidättää ja kävin herättämässä ihmiseni että pitää käydä ulkona. Me tehtiin pieni lenkki, tultiin taas nukkumaan ja köllittiin kymmeneen asti. Sitten ihmiseni vei minut taas ulos.

Tämä elämä on oikeastaan ihan helppoa, mutta vielä minua tämä oleminen silti vähän jänskättää. Ulkona minä kuitenkin olen jo vähän pirteämpi, ja hölkkään eteenpäin kuono maassa, tai pysähdyn välillä korvat pystyssä valppaana kuuntelemaan ja haistelemaan. Olen niin taitava, että tullaan me kotiin sitten melkein mistä suunnasta tahansa, niin minä tiedän jo miten mennään kotiovelle. Olen melkein ihmiseni ikioma kompassi.

Me käydään nyt vähän useamman kerran ulkona, ja saan ihan valtavat kehut joka kerta kun tein pissan ulos. Tuntui niin hienolta, että minun pitää ihan oikeasti opetella pidättämään vähän paremmin niin saan sitten vähän lisää niitä mukavia sanoja. Tänään kun me tultiin ulkoa ja sain ruokaa, osasin kuppini tyhjäksi syötyäni näyttää ihmiselleni talutintani haistelemalla että vielä pitäisi käydä vähän ulkovessan puolella, ja niin me taas mentiin. Sisälle tultua osasin taas hienosti odottaa kylpyhuoneen ovella että pyyhitään minun tassuni, ja sitten kipitin takaisin petilleni lepäilemään. Täällä minä nyt venyttelen ja uinun tassut taivasta kohden. Kauniita unia!

Uusi koti!

Eilen oli hirrrmuisen jännittävä päivä! Minä matkustin monen muun koiruuden kanssa ihan Venäjältä asti Vaalimaalle, missä minua tutkittiin ja tarkasteltiin ja pidettiin häkissä ja kaikki oli muutenkin aika hämmentävää. Minua vähän pelotti. En oikein tiennyt mitä pitäisi ajatella, kun minut lopulta annettiin ihan uuden ihmisen syliin. Tunnustan, että minä vähän vinguin.

Minulle ei oikein herkutkaan kelvanneet, kun stressasi niin kovasti, mutta kun olimme sen uuden ihmisen kanssa vähän aikaa kävelleet ihanalla nurmikolla edestakaisin (ja minä löysin mahtavan pissapaikankin!), muutin mieltäni. Lihapullat ovat kyllä oikeasti aika herkkua!

Uskaltauduin lopulta ihan omin voimin auton takapenkille, missä oli pehmoisia vilttejä joiden päällä makoilla. Ne olivat kyllä miljoona kertaa parempia kuin häkki. Uusi ihminen istui viereeni ja sitten me lähdettiin matkaan. Minua väsytti ihan hirmuisesti, ja kun minua vielä rauhallisesti rapsuteltiin ja siliteltiin, niin lopulta nukahdin kun hikka meni ohi, ja näin jopa unia. Välillä heräsin ja katselin ympärilleni että onko kaikki vielä paikalla, mutta kaikki oli ihan hyvin ja sitten nukuin vielä vähän lisää.

Huoltoasemalla en ensin meinannut uskaltaa autosta ulos, kun ne kaikki ihmeelliset hajut vähän hermostuttivat, mutta se uusi ihminen nosti minut pois autosta ja sitten me lähdettiin taas vähän haistelemaan huoltoaseman ympäristöä. Huomasin että minua ei pelottanut enää ollenkaan niin paljoa kuin ennen, ja jaksoin jo kiinnostua haistelemaan pensaita ja ruohoakin.

Loppumatkaksi minä meninkin kerälle auton lattialle, mutta välillä aina nostelin päätäni ylemmäs, että sain uudelta ihmiseltä vielä vähän lisää niitä mukavia rapsutuksia. Kun me sitten päästiin perille, me käytiin heti kävelyllä. Oli aika jännittävää, kun kaikki tuoksut olivat minulle ihan uppo-outoja. Nuuskuttelin eteenpäin melkein nenä maassa, ja uusi ihmiseni oli oikein ylpeä minusta kun ohitin vastaantulevia koiria, pyöräilijöitä, lenkkeilijöitä ja autoja niin hienosti. Vähän minua tietysti kiinnosti jäädä katselemaan niiden perään, mutta lähdin sitten melkein heti jatkamaan matkaa eteenpäin. Enkä haukkunut kertaakaan!

Uusi kotini oli aika ihmeellinen, joten en ensin ollut ihan varma saanko ihan oikeasti mennä ja tutkia kaikkia paikkoja ihan vapaasti. Ihmiseni tuumasikin, että kun kerran sisälle tultuamme en ollut heti menossa tutkimusmatkalle, meillä oli hieno mahdollisuus alkaa heti opetella menemään lenkin jälkeen tassupesulle. Istuin ihan kiltisti paikallani, ja annoin pyyhkiä tassuni sellaisella hassulla pienellä kostealla pyyhkeellä. Vaaleanpunainen on kyllä vähän tyttöjen väri, mutta ei minua haittaa.

Ihmiseni käveli sitten kanssani ympäri asuntoa ja rohkaistuin nuuskimaan ympäriinsä ihan itsekseni, eikä tämä yhtään hassumpi paikka olekaan. Sain namia ruokaakin, jauhelihaa ja herkkunaksuja. Ja piimää! Se se vasta herkkua olikin. Minä taisin rapsuttaa ja kuoputtaa itseäni sen verran paljon, että ihmiseni katsoi parhaaksi pestä minut. Ensin minua pelotti vähän, ja yritin karatakin pari kertaa, mutta sitten tajusin ettei siitä pääse karkuun ja olin ihan kiltisti. Nojasin kyllä ihmiseeni niin paljon että hänkin oli ihan märkä. Pesun jälkeen menin kuivattelemaan loput turkistani takaisin petilleni, jonka osasin hienosti omia itselleni melkein heti kotiin tultuamme. Tungin kuononi viltin alle turvaan ja otin torkut sillä välin kun turkkini kuivui.

Kävin välillä tarkistamassa että ihmiseni on vielä tallella katselemassa elokuvaa, ja palasin sitten taas omalle petilleni lepäilemään. Kävimme vielä iltapissalla ja sitten alettiin nukkumaan. Torkuin ihan rauhassa sillä välin kun ihmiseni vielä vähän aikaa luki, mutta kun valot sammuivat niin alkoi hiukkasen hermostuttaa. Kävin nostamassa tassuni sängyn reunalle, mutta minut laskettiin takaisin maahan. Yritin kyllä vielä monta kertaa, mutta näyttää vähän siltä että minä en saa mennä sänkyyn. Palasin sitten omalle petilleni, joka on onneksi kyllä ihan lähellä ihmistäni, ja pistin uudelleen silmät kiinni.

Kävin pitkin yötä aina heräillessäni vielä yrittämässä onneani josko sittenkin pääsisin viereen, mutta en onnistunut. Vähän minua kyllä vingututti kun mietin miksi en pääse kylkeen kiinni, mutta sitten löysinkin lattialta kongini! Siellä ei kyllä tällä kertaa ollut herkkuja sisällä, mutta leikin sillä silti hetken aikaa ja menin sitten yrittämään uudelleen unta. Välillä kävin juomassa kuppini kerralla ihan typötyhjäksi ja ihmiseni taisi miettiäkin jaksanko pidätellä aamuun asti kun olen vielä niin pieni ja join sitä vettä ihan valtavasti. Melkein valtamerellisen.

Aamulla ihmiseni oli minusta oikein ylpeä kun huomasi että nukuin rauhassa omalla petilläni. Hän varovasti kurkisteli petilleni pienen hyllyn taakse ja hymyili itsekseen kun nukuin melkein tassut taivasta kohden. Ei tämä yksin nukkuminen niin kamalaa olekaan. Ihmiseni taisi ottaa ihan hyvän riskin kokeillessaan nukkumista ilman että tuli pariksi yöksi viereeni lattialle nukkumaan. Se olisi voinut olla niin supermukavaa että olisi tuntunut vielä kurjemmalta sitten kun hän olisikin siirtynyt takaisin omalle petilleen.

Kävimme aamulenkillä, eikä minua haitannut ollenkaan vaikka vähän satoi. Ravistin vain välillä turkista suurimpia vesiä ja jatkoin eteenpäin jolkottelua. Kotiin tultua osasin olla menossa heti kylpyhuoneeseen, ja ihmiseni oli iloinen. Pyyhimme taas tassut ja kuivasimme turkkiani, ja sitten meninkin taas pienille torkuille. Sain ruuaksi riisiä ja sitä ihanaa raakaa jauhelihaa ja namiraksuja. Ja taas vähän piimää. Minua vähän hermostutti kun en saanut ruokakuppiani heti kun se oli valmis, mutta se taisi olla ensin vähän liian kuumaa. Sain joka tapauksessa masuni täyteen.

Ihmiseni uskalsi laittaa jo yhden matonkin takaisin lattialle huomattuaan että osaan tehdä ulos, se tuntuu tassujen alla kivemmalta kuin paljas lattia. Minä taisin myös paljastaa että osaan olla valtavan ovela sukkavaras. Pihistin ensin ihmiseni toisen villasukan ja vein petilleni, mutta hän otti sen samantien pois. Sitten pihin toisen sukan siitä parista jonka hän meinasi laittaa suihkun jälkeen jalkaansa, mutta sekin otettiin pois. Koitin vähän onneani ihmiseni kengän kanssa, mutta sekään ei ollut sallittua. Minusta tuntuu että ihmiseni ymmärtää että minua vain leikityttäisi kovasti. Vähän aikaa me leikittiinkin, mutta sitten hän jatkoi taas jotain ihmeellistä naputtamista. Sanoi että kirjoittaa minusta. Tuleekohan minusta julkkis?