Toissa yönä kun mentiin nukkumaan, minä päätinkin kaivautua taas ihmiseni sängyn alle. Mikäköhän minua niin kovasti jännittää? Siellä minä tuhisin ja rahistelin turkkiani sängyn alapintaa vasten ahtaassa kolossani, mutta kun ihmiseni muutaman tunnin päästä vähän havahtui, hän huomasi että olinkin taas omalla petilläni. Olen oppinut herättämään ihmiseni ihan vähälläkin, ja aamulla neljältä käytiin taas vähän ulkona. Sitten taas uinuttiin ja kahdeksan jälkeen mentiin taas ulos. Ihmiseni alkaa olla aika varma, että vaikka hän ei ikinä ole ollut aamuihminen, minä saatan onnistua tekemään hänestä sellaisen!
Iltapäivällä me käveltiin ihmiseni kaveria vastaan juna-asemalle, ja minua taas arasteli haistella ihan uutta ihmistä. Pelkäänköhän minä vieläkin että minun pitää jälleen kerran muuttaa ja vaihtaa paikkaa, ja uudet ihmiset ovat siksi niin pelottavia? Ihmiseni sai lopullisen todisteen siitä että minä todellakin osaan haukkua sille päälle sattuessani, ja kun me tultiin sen vieraan ihmisen kanssa kotiin, niin minä ensin vähän nuuhkin ja sitten minä haukuin ja vähän ulisinkin. Minun ihmiseni kyllä yritti kertoa minulle että ei saa haukkua ja urista, kaivauduin taas sängyn alle turvaan, kävin taas välillä vähän yrittämässä murista ja kun taas kiellettiin, menin takaisin lepäilemään.
Minäpä en vielä ollenkaan tiedä, että ihmiseni toinenkin ystävä saattaa tulla keskiviikkona tai torstaina käymään, kun hän on jo kauan sitten luvannut auttaa muutaman kuvan tekemisen kanssa. Ihmiseni toivoo kovasti että totun pian siihen, ettei vieraille tarvitse urista! Perjantaina mennään sinne hampuhoitoon, ja lauantaina tapaan taas Eevan joka oli ihmiseni kanssa minua hakemassa Vaalimaalta. Eeva ottaa oman koiransa Utun mukaan ja minä pääsen kokeilemaan jos uskaltaisin ja osaisin tulla toimeen ihan vieraan koiran kanssa. Ihmiseni lupasi että mennään kaikki yhdessä lenkille. En tiedä vielä pääsenkö mukaan, kun ihmiseni ja Eeva menevät katsomaan mahdollista uutta kimppakämppää Espoossa, me katsotaan sitten olisinko mieluummin sen aikaa yksin kotona vai haluanko ihan lähteä mukaan. Ja myöhemmin lauantaina vielä yksi minun ihmiseni ystävä tulee toiselta paikkakunnalta yökylään. Minua vähän hermostuttaa kun näitä ihmisiä tulee ja menee, mutta pitäähän minun siihenkin tottua.
Eilen minä hoksasin vähän liian hienosti että eteisen lattialla olevat sanomalehdet ovat juuri sitä varten jos minulta tulee lenkille lähdettäessä vahinko, ja pari kertaa ulos mentäessä teinkin ensimmäiset asiani juuri siihen. Ihmiseni totesi että otetaan lehdet sittenkin pois, etten ala pitämään oven edustaa ensimmäisenä etappina. Mieluummin sitten siivotaan vähän aikaa. Eilen hän pyyhki kodin lattiat mopilla, ja minua ensin vähän huoletti että mitä tapahtuu, mutta sitten jo vähän nuuhkinkin hänen perässään. Ihmiseni sanoi ettei vielä viitsinyt ottaa imuria esiin, kun hän epäilee että sitä minä ainakin pelkään. Pyykkikoneen hän aikoo laittaa päälle perjantaina vähän ennen kuin lähdetään eläinlääkäriin, jos se vaikka ehtisi pestä sillä välin kun ollaan pois. Linkous on aika äänekäs juttu siinä vanhassa koneessa, ja minä saattaisin säikähtää pahasti!
Minä alan olla lenkeillä jo paaaljon pirteämpi, ja seurailen ympäristöäni kuonolla, silmillä ja korvat pystyssä. Ja nyt kun paikat alkavat olla tutumpia, minä myös vedän hihnassa enemmän. Ihmiseni aikoo ostaa minulle vielä valjaat pantani lisäksi. Eilen iltalenkillä minä huomasin nurmikentän poikki juoksevan jäniksen huimasti aikaisemmin kuin ihmiseni, ja lähdin jo juoksemaan vauhdilla peräänkin, mutta hihna tuli hyvin äkkiä vastaan ja minulle tuli äkkipysähdys. Ihmistäni ensin huvitti että minulta taitaa löytyä metsästysviettiä, mutta tuumi sitten että kunhan minä vähän tästä kasvan, niin katsotaan jos minä saisin opetella ajamaan tai jäljestämään. Se saattaisi olla aika jännittävää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti